Yhdysvaltain senaatin tiedusteluvaliokunta saa kuultavakseen presidentti Donald Trumpin läheisen neuvonantajan Jared Kushnerin, kun se selvittää Venäjän epäiltyä sekaantumista viime vuoden presidentinvaalikampanjaan. Kushner suostuu kuultavaksi, kertoo Valkoinen talo.

Kushner on naimisissa Trumpin tyttären Ivankan kanssa ja hän on läheisin Trumpin avustaja, joka on kutsuttu kuultavaksi valiokunnan tutkinnassa. Kushner on toiminut Trumpin keskeisenä ulkopoliittisena avustajana.

Kushnerin halutaan tekevän selkoa kahdesta tapaamisesta Venäjän suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa sekä tapaamisesta venäläisen kehityspankin johtajan kanssa. Tapaamiset olivat niin sanottuna vallan siirtymäkautena viime vuoden marraskuussa.

Kuulustelun ajankohtaa ei ole kerrottu. Valkoisen talon mukaan Kushnerilla ei ole "mitään peiteltävää".

Myös liittovaltion poliisi selvittää Venäjä-yhteyksiä

Venäjä-yhteyksiä selvitetään sekä edustajainhuoneen että senaatin tiedustelukomiteoissa. Myös liittovaltion poliisi FBI on tutkinut asiaa viime kesästä asti.

Kohu Venäjän-yhteyksistä on johtanut useiden Trumpin avustajien väistymiseen tehtävistään. Suurin takaisku oli turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Michael Flynnin ero helmikuussa. Flynn ei ollut kertonut avoimesti tapaamisistaan venäläisten kanssa.

Lähteet: AP, Reuters