Meksikon roomalaiskatolinen kirkko tuomitsee paikalliset yritykset, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksena toimittaa materiaaleja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin muurihankkeeseen. Arkkihiippakunnan mukaan yritykset ovat ilmaisseet kiinnostuksensa toimittaa sementti-, maali-, valaistus- ja muita materiaaleja.

– Jokainen yritys, joka aikoo investoida fanaatikko Trumpin muuriin, on moraaliton, mutta ennen kaikkea niiden omistajien ja osakkeenomistajien katsotaan olevan maanpettureita, kirkko toteaa.

Kirkko pitää Meksikon hallituksen talouspolitiikkaa aloitekyvyttömänä, koska viranomaiset eivät ole puuttuneet yritysten toimintaan. Uutistoimisto AP:n mukaan on epäselvää, kuinka moni meksikolainen yritys on ollut kiinnostunut hankkeesta.

Teräsyhtiöiden viime viikon tapaamisessa Meksikon talousministeri Ildefonso Guajardo sanoi, ettei maan hallitus aio rajoittaa yrityksiä, mutta varoitti, että meksikolaiset tuomitsevat hankkeen.

– Mielestäni kunnia ei aja omia etuja osallistumisella muurin rakentamiseen, Guajardo sanoi yrityksille.

Meksiko vastustaa muurin rakentamista.

Lähde: AP