Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on lähettänyt aamulla terroristi-iskujen takia surunvalittelut Britannian pääministerille Theresa Maylle. Sipilän mukaan terrori-iskut eivät muuta Suomen turvallisuustilannetta.

– Totta kai tuo on vakava tapahtuma. Olen seurannut tilanteen kehittymistä. Suomen tilanne ei ole kuitenkaan muuttunut.

Hallitus käsittelee Suomen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta maanantaina. Tapaamisesta on sovittu jo ennen Lontoon terrori-iskua.

Pääministeri Juha Sipilä tuomitsee terrori-iskut.

– Nämä yhden ihmisen tekemät raukkamaiset iskut ovat vaikeita torjuttavia, mutta pitää muistaa, että useita iskuja on pystytty estämään. Tässä työssä Suomikin voi olla mukana.