Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on tyytyväinen Valmet Automotiven autotehtaan menestykseen. Hänen mukaansa tehtaan menestys on ylittänyt kaikki odotukset.

Yhtiö ilmoitti tänään, että se on saanut uuden merkittävän tilauksen autovalmistaja Daimlerilta.

Uudenkaupungin autotehdas alkaa valmistaa Daimlerin omistaman Mercedes-Benzin uuden sukupolven kompaktiluokan mallia, jota ei ole toistaiseksi julkistettu.

– Valmet Automotiven autotehtaan menestys on ylittänyt kovimmatkin odotuksemme, Lintilä sanoo.

Lintilän mukaan sopimus on yksi vakuuttavimmista osoituksista siitä, että korkeaan osaamiseen perustuva valmistava teollisuus voi edelleen menestyä Suomessa.

– Autoteollisuus on Uudessakaupungissa ja lähialueilla yhä merkittävämpi työllistäjä. Myös tehtaan menestyksen välilliset vaikutukset alueen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja työllisyyteen ovat huomattavat.

Ministerin mukaan on ilo onnitella yritystä määrätietoisesta ja tuloksellisesta kehitystoiminnasta.

Valmet Automotive ilmoitti, aloittavansa rekrytointikampanjan, jolla haetaan noin 1 060 uutta autonrakentajaa Uudenkaupungin tehtaalle.

Tällä hetkellä tehtaalla työskentelee 2 300 ihmistä. Lähiaikoina työt aloittaa 300 uutta työntekijää. Yhtiö arvioi, että vuoden loppupuolella työntekijöitä tulee olemaan noin 3 700.

Lue myös:

Uudenkaupungin autotehdas alkaa valmistaa Mercedes-Benzin uutta mallia – luvassa jo sitä ennen tuhat uutta työpaikkaa

Analyysi: Robotit pelastavat Suomen työpaikat – Uusikaupunki sen todisti