Kuuntele lisää radiosta: MAAILMANPOLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ
Kuuntele Yle Areenasta tai suorana lähetyksenä lauantaisin Yle Radio 1:ssä klo 12.10 ja Radio Suomessa klo 14.03 sekä uusintana Yle Radio 1:ssä tiistaina kello 21.30.
Yhdysvallat on ollut jo vuosikymmeniä keskeinen peluri palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktissa. Nyt lukkiutunutta konfliktia ryhtyy ratkomaan presidentti Donald Trump.
Palestiinalaisen tutkimuslaitoksen Masaratin johtaja Hani al-Masri pohti, miltä näyttää Trumpin Lähi-idän politiikka. Al-Masri vierailee parhaillaan Suomessa, sillä Masarat on suomalaisen konfliktinratkaisujärjestön CMI:n yhteistyökumppani.
Mitä Trump aikoo tehdä Lähi-idässä?
Vaalikampanjansa aikana Trump tuki voimakkaasti Israelia kiistanalaisenakin pidetyissä kysymyksissä. Trump ilmaisi muun muassa ymmärrystä Israelin siirtokunnille, joita kansainvälinen oikeus pitää laittomina.
Vaalien jälkeen puheet ovat kuitenkin muuttuneet varovaisemmaksi myös Lähi-idän suhteen. Trumpin hallinto on sanonut, etteivät siirtokunnat edistä rauhaa.
– Tämä hallinto on mysteeri, tutkija al-Masri kiteyttää.
Selvältä näyttää, että Trump asettuu edeltäjäänsä vahvemmin Israelin nykyhallinnon taakse. Siihen ovat viitanneet puheiden lisäksi Trumpin tekemät nimitykset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä täyskäännöstä Yhdysvaltain suhtautumisessa Israeliin.
– Kaikki amerikkalaiset presidentit tukevat Israelia. Uutta on se, että Trump on ulkopuolinen. Hänellä ei ole aiempaa kokemusta, joten kukaan ei tiedä, mitkä hänen kantansa ovat, al-Masri sanoo.
Millaiset ovat palestiinalaishallinnon ja Trumpin suhteet?
Trumpin ja palestiinalaisten suhteet eivät ole lähteneet hyvin käyntiin. Trumpin hallinto jätti ensimmäisinä viikkoina vastaamatta presidentti Mahmud Abbasin viesteihin.
– Nyt Trump on soittanut Abbasille ja pyytänyt häntä vieraakseen Valkoiseen taloon. Hän ymmärsi, ettei voi jättää palestiinalaishallintoa huomiotta, al-Masri sanoo.
Al-Masri muistuttaa, että palestiinalaishallinto on tärkeä myös Yhdysvalloille ja Israelille. Jos palestiinalaishallinto romahtaisi, se jättäisi tyhjiön, jota täyttämään voisi ilmaantua arvaamattomia voimia.
Siirtääkö Trump Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin?
Yksi Trumpin kiistellyimmistä vaalilupauksista on ollut suurlähetystön siirtäminen Jerusalemiin. Päätös suututtaisi palestiinalaiset varmasti. Tässäkin asiassa puheet ovat nyt varovaisemmat.
Yhdysvallat on linjannut jo vuonna 1995 pitävänsä Jerusalemia Israelin pääkaupunkina, mutta lähetystö sijaitsee Tel Avivissa presidenttien päätöksillä. Päätös tulee jälleen uusittavaksi kesäkuussa. Viimeistään silloin nähdään Trumpin todellinen kanta.
Al-Masri epäilee, että Israelin turvallisuusviranomaiset ovat kehottaneet jättämään lähetystön siirtämättä. Päätös voisi johtaa koviin levottomuuksiin.
– Se voisi tarkoittaa uutta kansannousua, eivätkä he halua sitä, al-Masri sanoo.
Nähdäänkö palestiinalaisalueilla uusi kansannousu?
Palestiinalaisalueilla on ollut kaksi suurta kansannousua, joista edellinen oli 2000-luvun alussa. Kolmatta intifadaa on ennustettu vuosien varrella aina säännöllisin väliajoin.
Al-Masri uskoo, että se nähdään ennemmin tai myöhemmin, sillä turhautuminen pitkään jatkuneeseen miehitykseen kasvaa palestiinalaisalueilla. Etenkin, kun ratkaisua konfliktiin ei ole näköpiirissä.
Al-Masri uskoo, että nyt liikehdinnän aalto lähtisi tällä kertaa ruohonjuuritasolta yksittäisten ihmisten tekoina.
– Se olisi eräänlainen yksilöiden intifafa. Syy on palestiinalaisten vaikeassa tilanteessa. Miehityksen alla ei ole normaalia elämää, al-Masri sanoo.
Mikä on palestiinalaishallinnon oma tila?
Palestiinalaiset ovat jakautuneet islamistisen Hamasin hallitsemaan Gazaan ja maltillisemman Fatahin Länsirantaan. Hamasin ja Fatahin välejä on yritetty sovitella moneen kertaan. Sitä ovat yrittäneet myös Masarat ja CMI.
Al-Masri uskoo, että palestiinalaisten yhtenäisyys olisi tärkeää rauhanneuvotteluiden kannalta.
Palestiinalaisalueilla ei ole kyetty järjestämään vaaleja yli vuosikymmeneen. Valta on keskittynyt presidentti Abbasille, jonka virkakausi on päättynyt jo aikaa sitten. Hänen mielestään palestiinalaiset tarvitsevat kipeästi poliittista muutosta.
– On erittäin huono tilanne, kun valta keskittyy vain yksiin käsiin, al-Masri sanoo.
Onko ajatus kahdesta eri valtiosta elänyt aikansa?
Palestiinalaisten ja israelilaisten rauhanneuvotteluita on käyty jo pitkään niin kutsutun kahden valtion suunnitelman pohjalta. Tavoitteena on erillisen palestiinalaisvaltion perustaminen.
Trump rikkoi tämän pitkän perinteen sanomalla voivansa hyväksyä myös yhden valtion suunnitelman. Israel pelkää muun muassa, että juutalaiset jäisivät vähemmistöön yhteisessä valtiossa. Palestiinalaisten huolena taas on, että he olisivat yhteisvaltiossa toisen luokan kansalaisia.
Uudet ajattelutavat ovat kuitenkin al-Masrin mukaan tervetulleita. Kahden valtion suunnitelma on käynyt yhä vaikeammaksi toteuttaa. Israelin siirtokunnissa palestiinalaisalueilla elää satoja tuhansia juutalaisia. Palestiinalaisalueet taas kutistuvat siirtokuntien kasvaessa.
Al-Masrin mukaan kahden valtion suunnitelma on vielä pelastettavissa, mutta se vaatii uudenlaisia keinoja. Hänen mukaansa palestiinalaishallinto on tehnyt virheen pistäessään niin pitkään toivonsa vain rauhanneuvotteluihin.
Al-Masri ehdottaa palestiinalaishallinnolle rauhanomaisia painostuskeinoja. Eli boikotteja, oikeusjuttuja, kulttuurivaikuttamista, al-Masri luettelee.
– Miehityksestä pitäisi tehdä Israelille liian kallista, hän sanoo.