Yhdysvaltain asuntoministeri Ben Carson on herättänyt hämmennystä ja raivoa ministeriön työntekijöille pitämällään puheellaan. Carson luonnehti puheessaan Yhdysvaltoihin aikoinaan tuotuja orjia maahanmuuttajiksi.

Carson muisteli menneisyyttään aivokirurgina ja ylisti maahanmuuttajia, jotka tekivät tuolloin pitkää päivää rakentaakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden.

– Oli myös toisia maahanmuuttajia, jotka tulivat tänne orjalaivojen pohjalla. He tekivät vielä pidempää päivää, vielä kovempaa työtä pienemmällä palkalla, Carson sanoi.

Moni loukkaantui kommenteista

Carsonin mukaan myös orjilla oli unelma, että heidän perheensä voisi tavoitella Yhdysvalloissa onnea. Orjat eivät tulleet Yhdysvaltoihin vapaaehtoisesti ja heiltä riistettiin vapaus sadoiksi vuosiksi.

Carsonin kommentit saivat aikaan kommenttivyöryn sosiaalisessa mediassa. Muun muassa näyttelijä Samuel L. Jackson ilmaisi raivonsa monisanaisesti.

Monet ihmisoikeusjärjestöt ilmaisivat kommentin olevan loukkaava. Muun muassa afroamerikkalaisten oikeuksia ajava National Association for the Advancement of Colored People (NAACP) ilmaisi hämmennyksensä: "Maahanmuuttajia???" järjestön tviitissä kysytään.

"Kyynisin mahdollinen tulkinta"

Ministeriö vastasi Twitter-kommentteihin, että Carsonin puheesta on tehty "kyynisin mahdollinen tulkinta". Ministeriön mielestä kukaan ei voi tosissaan uskoa, että ministeri vertaisi vapaaehtoista maahanmuuttoa pakkotyöhön.

Detroitissa varttunut Carson tavoitteli itsekin republikaanien presidenttiehdokkuutta, mutta luopui ehdokkuudesta viime maaliskuussa ja siirtyi Trumpin kannattajaksi.

65-vuotias Carson kuuluu seitsemännen päivän adventisteihin, eikä usko evoluutioon.

AFP, Reuters