Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedustelukomitea aikoo tutkia väitteet presidentti Donald Trumpin vaalikampanjan yhteyksistä Venäjään.

Venäjän on väitetty vaikuttaneen presidentinvaalien tulokseen Trumpin eduksi.

Demokraatti- ja republikaanijäsenistä koostuva komitea ilmoittaa, että tutkimus pyrkii etsimään vastauksia useisiin avoinna oleviin kysymyksiin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, oliko Venäjän toiminnalla yhteyksiä yksittäisten kampanjaan liittyvien henkilöiden tai jonkun muun yhdysvaltalaisen avainhenkilön kanssa.

Trumpin turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn joutui eroamaan Venäjä-kytköstensä vuoksi, mutta New York Timesin ja CNN:n mukaan myös muut kampanja-avustajat ovat pitäneet yhteyttä Venäjään.

The Washington Post: Sessions salasi Venäjä-tapaamisensa

Sanomalehti The Washington Postin saamien tietojen mukaan nykyinen oikeusministeri Jeff Sessions tapasi viime vuonna senaattorina ollessaan Venäjän suurlähettilään kahdesti.

Sessions ei kuitenkaan kertonut tapaamisista senaatille, joka kuulemistensa perusteella teki päätöksen Sessionsin nimittämisestä oikeusministeriksi. Senaatin kuulemisessa oikeusministeriehdokkaalta kysyttiin muun muassa Trumpin presidentinvaalikampanjan yhteyksistä venäläisviranomaisiin, kertoo Washington Post oikeusministeriön lähteisiin nojaten.

Lehden mukaan Sessions tapasi viime heinäkuussa sekä syyskuussa yksityisesti Venäjän suurlähettilään Sergei Kislyakin.

Alabaman senaattorina toimineen Jeff Sessionsin nimitys oikeusministeriksi on ollut yksi Trumpin hallinnon ristiriitaisimmista. Sessionsia on syytetty rasistisista ja ihmisoikeuksia polkevista mielipiteistä.

Lähteet: Reuters