Presidentti Donald Trump onnistui pitämään kongressissa puheen, joka ensimmäisten mittausten mukaan miellytti kuulijoita.

Uutiskanava CNN:n mukaan 78 prosenttia piti kuulemastaan.

Poissa oli virkaanastujaispuheen ja viime heinäkuisen puoluekokouspuheen synkkä sävy. Silloin hän kuvasi Yhdysvallat tuhon partaalla olevaksi valtioksi, jota kukaan ei kunnioita, kaikki käyttävät hyväksi ja jossa rikollisuus rehottaa kaikkialla.

Trump vetosi vahvasti yhtenäisyyden puolesta ja ilmoitti olevansa valmis kompromisseihin esimerkiksi siirtolaisuuskysymyksessä, jos puolueet löytävät yhteisen linjan.

Presidentin mielestä siirtolaisuuden olisi perustuttava maahantulijan ansioihin eikä matalan palkkatason työläisten sisäänottoon.

Tässä osuudessa hän teki myös jo virheen väittämällä, että "monilla mailla ympäri maailmaa on periaate, jossa maahantulijoiden on pystyttävä elättämään itsensä. Yhdysvalloissa emme ole panneet tätä täytäntöön".

Todellisuudessa Yhdysvallat maksaa turvapaikan saaneille vain kolmen kuukauden ajan vuokratukea ja ruokarahaa esimerkiksi ruokakuponkeina. Tämän jälkeen pakolaisstatuksen saaneen on elätettävä itsensä ja perheensä omin voimin.

Toimisto siirtolaisten uhrien omaisille

Ensimmäisen kerran yleisö kuuli, että Trump on jo perustanut erityisen toimiston, jonka tehtävänä on "tukea laittomien siirtolaisten uhrien omaisia". Kongressin lehtereillä oli neljä henkilöä, joiden omaisen laittomat siirtolaiset olivat surmanneet.

Menetys on tietysti kaikille väkivallan kokeneille suuri, mutta on erikoista, että tätä varten on nyt oma yksikkönsä. Demokraatit ihmettelivät tällaista yhden ryhmän osoittelua.

Terveydenhuoltouudistuksessa presidentti Trump uskoo markkinavoimiin, joiden pitäisi saada alkaa kilpailla yli osavaltiorajojen. Hän kuitenkin vaati, että jokaisella on oltava mahdollisuus sairausvakuutuksen ostoon esimerkiksi verohelpotuksin.

Hakijan sairaushistoria ei saa estää vakuutuksen saantia.

Edustiko puhe aitoa Trumpia?

Puhe oli hyvin nationalistinen. Trump toisti aiemmin sanomansa, ettei ole koko maailman vaan Yhdysvaltojen presidentti.

Trump korosti kuria ja järjestystä, puolusti armeijaa ja poliiseja ja vaati heille kunnioitusta.

Hän luetteli lähes kaikki allekirjoittamiensa määräysten aiheet ja päätteli, että näillä toimilla hän on jo saanut Yhdysvallat oikeille raiteille ja hyvään kasvuun.

Republikaanit olivat innoissaan kuulemastaan.

Demokraatit ja politiikan kokopäiväiset kommentaattorit esittivät aivan perustellun huomion: edustiko puhe aitoa Trumpia? Aikooko hän noudattaa puheen myönteistä ja yhteistyöhakuista sävyä seuraavanakin päivänä?

Ja koska Yhdysvallat toimii markkinavoimin – sijoittajien reaktio oli nopein. Missä olivat yksityiskohdat esimerkiksi valtavan infrastruktuuriesityksen toteuttamisesta ja millä rahalla tai verohelpotuksilla. Ja koska tämä kaikki tehdään?