Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti tänään tiistaina kantaa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin suunnittelemaan Yhdysvaltojen puolustusmenojen kasvattamiseen.

Niinistö vastasi Ylen kysymykseen, että ensin on syytä seurata, kuinka Trumpin budjettikaavailun kanssa loppujen lopuksi käy.

– Mutta tietysti jos hän sanoi niin kuin on siteerattu, että Yhdysvallat ei ole voittanut yhtään sotaa pitkään aikaan, niin minä en nyt olisi sellaista ilmaisua itse käyttänyt, presidentti Niinistö sanoi maakuntamatkallaan Kymenlaaksossa.

Trump lupasi eilen 54 miljardin dollarin korotuksen puolustusbudjettiin, joka vastaisi yli kymmenen prosentin kasvua Yhdysvaltain puolustusmenoihin.

– Tuo ehdotus siitä kymmenen prosentin korottamisesta tietysti panee sitten ajattelemaan, että ollaanko tässä uuden varustelukierteenkin kanssa tekemisissä, Niinistö totesi.

Niinistö muistutti, että Trump on ponnekkaasti patistanut eurooppalaisia ottamaan enemmän vastuuta Euroopan turvallisuudesta. Hän sanoi ymmärtäneensä, että kyseessä on Yhdysvaltojen pitkäaikainen viesti.

– Minusta Euroopan unioni ei nyt oikeastaan ole kovin merkillinen unioni, ellei se kykene takaamaan jäsenilleen turvallisuutta. Se on kuitenkin primääri asia, presidentti sanoi.

**Lue myös: **Trump ei enää säästy kritiikiltä Venäjällä – Moskovassa odotetaan USA:n uuden hallinnon tekoja