MOSKOVA MOSKOVA Toiveet Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteiden nopeasta paranemisesta ovat haihtuneet Moskovassa.

Venäjän varaulkoministerin Sergei Rjabkovin mukaan venäläiset odottavat nyt USA:n uuden hallinnon konkreettisia toimia, jotka ratkaisevat myös maiden suhteiden kurssin.

Rjabkovin mukaan Moskovassa analysoidaan tarkasti presidentin Donald Trumpin tuleva esiintyminen Yhdysvaltain kongressin edessä. Presidentti pitää televisioitavan puheen keskiviikkona aamuyöstä Suomen aikaan.

Varaulkoministeri Rjabkov luonnehti tänään tiistaina duumassa pitämässä puheessaan Venäjän ja USA:n suhteita huonommiksi sitten kylmän sodan. Hän syytti asiasta yksinomaan Yhdysvaltain edellisen presidentin Barack Obaman hallintoa.

Trumpin puheessa Obaman sävyjä

Venäjän valtionmedian pitkään jatkunut suitsutus Trumpia kohtaan on laantunut.

Kehumisen sijaan Moskovassa on alkanut kuulua myös kriittisiä kommentteja Yhdysvaltain uutta presidenttiä kohtaan.

Venäjän kommunistisen puoleen johtajan Gennadi Zjuganovin mukaan Trumpin puheessa kuuluu Obaman sävyjä.

– Monet ongelmat tullaan ratkaisemaan kuten aina ennenkin. Trump on oman aikakautensa ja maansa tuote, Zjuganov sanoi tiistaina duumassa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita käsittelevässä tilaisuudessa.

Arvot eivät ole ostettavissa dollareilla

Myös Oikeudenmukainen Venäjä -puoleen puheenjohtaja Sergei Mironov piikitteli Trumpia.

– Mitä nopeammin Trump tajuaa, ettei maailmanhistoriaa rakenneta bisnesmallien mukaan, vaan on myös arvoja, jotka eivät ole ostettavissa dollareilla, niin sen paremmaksi Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteet tulevat, Mironov lausui.

Kummatkin parlamenttipuolueet tekevät saumatonta yhteistyötä valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kanssa ja kannattavat avoimesti presidentti Putinin ulkopolitiikkaa.

Duuman kansainvälisten asioiden komitean järjestämässä keskustelutilaisuudessa huolta aiheutti lisäksi Trumpin ilmoitus Yhdysvaltain ydinasearsenaalin vahvistamisesta sekä tämän hyökkäävä asenne Kiinaa kohtaan. 

Pakotteiden purkamisesta ei keskustella

Venäjän varaulkoministerin Sergei Rjabkovin mukaan Venäjä ei keskustele pakotteiden poistamisesta Yhdysvaltain hallinnon kanssa.

– Me emme ole keskustelleet tai keskustele pakotteiden purkamisen kriteereistä. Joillakin aloilla rajoitukset haittaavat meitä, mutta niiden haitat ovat suuremmat Yhdysvaltojen viennille, Rjabkov väitti.

Samalla Rjabkov syytti Yhdysvaltain kongressin edustajia Venäjään kohdistuvan taloussaarron valmistelemisesta. Hän viittasi lakialoitteeseen, jolla voitaisiin estää Trumpia purkamasta Venäjän vastaisia pakotteita.

Rjabkovin mukaan Putinin ja Trumpin tapaamista ollaan jo valmistelemassa, mutta sen ajankohta ja paikka eivät ole vielä selvillä.

Juttua korjattu klo 19.13: Trumpin puhe keskiviikkona aamuyöstä.