Valkoinen talo on pyytänyt Yhdysvaltain liittovaltion poliisia FBI:tä kumoamaan julkisesti väitteet Donald Trumpin kampanja-avustajien yhteyksistä Venäjään presidentinvaalien aikana. FBI on kieltäytynyt, kertoo amerikkalainen uutiskanava CNN.

Valkoinen talo otti CNN:ään yhteyttä uutisjutuista, jotka julkaistiin noin viikko sitten. Valkoisen talon mielestä FBI:n tiedot eivät olleet tarkkoja.

CNN ja The New York Times kertoivat tuolloin, että Trumpin kampanja-avustajilla oli noin vuoden ajan tiheitä yhteyksiä Venäjälle. Yhteydet on varmistettu muun muassa puhelutietojen kautta. CNN kertoo uutisen perustuneen tietoihin useilta eri viranomaislähteiltä

Trumpin hallinnon mukaan mitään yhteyksiä ei ollut.

Valkoisen talon pyyntö FBI:lle on poikkeuksellinen. Pitkän käytännön mukaan FBI ei kommentoi käynnissä olevia tutkimuksia Valkoiselle talolle. Juuri siitä syystä se kieltäytyi kommentoimasta tutkimusta.

Trumpin turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn joutui eroamaan Venäjä-kytköstensä vuoksi viime viikolla, mutta New York Timesin ja CNN:n mukaan myös muut kampanja-avustajat ovat pitäneet yhteyttä Venäjään.