Perussuomalaisten lappeenrantalainen kansanedutaja Jani Mäkelä näkee, että vientiin nojaavan paperiteollisuuden tulee kyetä reagoimaan Yhdysvaltojen mahdollisiin tuontirajoituksiin.

– Myös meidän pitää tehdä oman edunmukaisia päätöksiä, Mäkelä aloittaa.

– Esimerkiksi Venäjän pakotteiden ja vastapakotteiden myötä keksittiin vaihtoehtoisia maitotuotteita ja markkinoita vaikkapa Kiinasta.

Kuukausi sitten valtaan noussut presidentti Donald Trump on kertonut suojelevansa amerikkalaisia tuottajia ulkopuoliselta kilpailulta esimerkiksi tuontitullein.

Mäkelän mukaan Yhdysvaltojen presidentinvaalin tulosta pitää kunnioittaa.

– Amerikassa poliittinen kulttuuri on erilainen. Monet rebublikaaniehdokkaat ovat oikeastolaisempia kuin Trump.

– Suomen on oltava Yhdysvaltojen hallinnon kanssa hyvissä väleissä ja kauppasuhteissa. Yhteistyötä pitää tehdä myös sotilaallisella alueella, Mäkelä kertoo.

Hallituskumppaneiden väliltä puuttuu solidaarisuutta

Vene- ja moottoripyöräveron kaatumiseen Jani Mäkelä on tyytyväinen, vaikka ajatus veneverosta tuli perussuomalaisilta. Moottoripyöräveron Mäkelä kertoo tulleen keskustan leiristä.

– Äänestäjäni ottivat yhteyttä ja sanoivat, että moottoripyörävero on huono idea. Siksi edistinkin esityksen kaatamista.

Mäkelä ei kuitenkaan ole huolissaan mielikuvasta, että nykyinen hallitus vetäisi poikkeuksellisen paljon lakiesityksiään takaisin.

– Hallitus ei ole perunut yhtään läpi mennyttä esitystä. Olemme peruneet ehkä kaksi, kolme valmistelussa ollutta esitystä. On viisautta perääntyä ja keksiä parempi etenemistapa.

Mäkelä myöntää, että hallituskumppaneiden väliltä on puuttunut solidaarisuutta.

– Viime aikoina on haettu irtopisteitä hallituskumppaneita syyttämällä. Se ei edistä hallituksen toimintaa.

Jani Mäkelä kannattaa perussuomalaisten ehdotusta osinkoveron nostosta.