Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ollut vallassa tasan kuukauden huomenna maanantaina. Pohdimme ja analysoimme Trumpin presidenttikauden ensi hetkiä uutisissa ja ajankohtaislähetyksissä koko päivän.

Varapresidentti Mike Pence puolestaan tapaa EU:n johtoa Brysselissä.

Ministeri Niinistö puolustusvaliokunnan kuultavana

Tiistaina puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on puolustusvaliokunnan kuultavana kaksoiskansalaisuudesta. Kohu puolustusvoimien kaksoiskansalaisista sai alkunsa vajaa kuukausi sitten, kun Yle kertoi puolustusvoimien alkaneen kohdella Suomi–Venäjä-kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä eri tavoin kuin aiemmin.

Tiistaina alkaa myös yhteishaku toiseen asteen koulutukseen eli lukioihin ja ammattikouluihin. Yhdellä hakulomakkeella voi hakea enintään viiteen eri koulutusvaihtoehtoon. Tulokset selviävät kesäkuussa.

Huippuhiihtäjät valtaavat Lahden

Hiihdon MM-kisat alkavat keskiviikkona. Kisat järjestetään tällä kertaa Lahdessa ja ne kestävät maaliskuun 5. päivään asti. Kisoja voi seurata Ylen kanavilla.

Elokuvamaailman legendaarisimmat palkinnot Oscarit jaetaan sunnuntaina. Oscar-gaalaa voi seurata suorana lähetyksenä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Yle Teemalla.