En usko, että aiemmin on ollut presidenttiä, joka on tehnyt näin paljon neljässä viikossa, ilmoitti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ensimmäisessä yksin pitämässään lehdistötilaisuudessa Washingtonissa. Hän on mielestään edistänyt Yhdysvaltain asiaa valtavasti.
Toteamusta seurasi kuitti medialle:
– Media ei ymmärrä liikettämme. Tai ymmärtää, mutta ei kerro sitä, Trump väitti.
Tunnetut, luotettavina pidetyt amerikkalaiset mediat ovat raportoineet muun muassa Trumpin maahantulokiellon laillisuudesta tai laittomuudesta ja hänen henkilökuntansa Venäjä-kytköksistä. Trump lupasi uuden kansalaisten suojelemiseksi tarkoitetun määräyksen ensi viikolla.
– Annan uuden, monipuolisen määräyksen ensi viikolla.
Trump kehui aikaansaannoksiaan neljässä viikossa.
– Osakemarkkinat tekevät ennätyksiä, kuten tiedätte. Bisneksessä on valtavaa optimistia, Trump sanoi.
Kehuttuaan taloussaavutuksiaan hän hyökkäsi jälleen median kimppuun.
– Media ja reportterit eivät kerro teille totuutta, eivätkä kohtele maamme kansalaisia vaaditulla kunnioituksella. Toivon, että tulemme jatkossa toimeen paremmin.
Hän väitti median työskentelevän korruptoituneelle eliitille.
– Media käyttäytyy epärehellisesti. Meidän pitää puhua siitä. Sen epärehellisyys on hallitsematonta, Trump sanoi.
Osa mediasta tekee hyvää työtä, Trump sanoi, mutta osa vääristelee asioita.
– Hallinto peri useita ongelmia. Rehellisesti sanottuna, perin sotkun. Sotkun kotimaassa ja ulkomailla. Yhtiömme lähtevät Meksikoon ja muualle.
Trumpin mukaan hän on käynyt hedelmällisiä keskusteluja maailmanjohtajien kanssa ja haluaa taata maailman turvallisuuden ja rauhan.
– Keskustelumme ovat olleet tuottavampia kuin ymmärrättekäään.
Trump mainitsi haluavansa edistää naisyrittäjien, kuten tyttärensä Ivankan asiaa. Sitten hän siirtyi Isisiin.
– Aiemmin se oli pieni, nyt se on levinnyt syövän tavoin. Sekin oli sotku, jonka perin, hän sanoi.
Hän muistutti saaneensa 306 valitsijamiestä taakseen ja kertoi vain tekevänsä, mitä hän vaalikampanjansa aikana lupasi.
– Ihmiset äänestivät. Eri lailla kuin koskaan. Niin se menee. Se oli suurin vaalimenestys Ronald Reaganin jälkeen. Media hyökkää kimppumme, koska täytämme lupauksemme, eivätkä he jostain syystä pidä siitä.
Trump kommentoi myös turvallisuusneuvonantajansa erottamista.
– En usko, että hän teki mitään väärin. Jos hän teki jotain, hän teki sen oikein.
Hän vakuutti, ettei hänellä itselllään ole bisnesintressejä Venäjällä.
– Minulla ei ole lainoja tai sopimuksia siellä.
Hän myös kiisti tietävänsä henkiökuntansa mahdollisista Venäjä-kytköksistä.
Vaalivoitosta eri näkemys kuin medialla
Torstaisessa tiedotustilaisuudessaan presidentti Donald Trump esitti myös näkemyksensä presidentinvaalien voitostaan väittäen, että hänen 306-232 voittonsa valitsijamiesäänillä Hillary Clintonista oli suurin sitten Ronald Reaganin voiton vuonna 1984.
– Luulen, että kyseessä oli suurin valitsijamiesvoitto sitten Ronald Reaganin, Trump sanoi.
Media ampui väitteen alas nopeasti. Barack Obaman ero valitsijamiesäänissä oli vastaehdokasta suurempi vuoden 2008 ja 2012 presidentinvaaleissa. Myös Bill Clinton ja George H.W. Bush voittivat vaaleissa Trumpia suuremmalla valitsijamiesäänten erolla.
Uutiskanava NBC:n toimittaja valotti Trumpille presidentinvaalienvaalien historiaa ja kumosi presidentin väitteen äänivyörystä.
– En tiedä, minulle on kerrottu asiasta. Itseasiassa olen itsekin nähnyt sen jossakin, hän vastasi. – Mutta se oli erittäin suuri voitto, eikö totta?
Korjaus: 17.3 klo 8.24 Trump sai taakseen 306 valitsijamiestä eikä 304 niin kuin väliotsikon alla luki