Presidentti Donald Trump valitsi Andrew Puzderin työministerikseen joulukuussa. CKE Restaurants -pikaruokaketjujen emoyhtiön toimitusjohtaja Puzder on tullut tunnetuksi siitä, että hän vastustaa vähimmäistuntipalkan korottamista yli yhdeksän dollarin. Puzder toimi Trumpin neuvonantajana vaalikampanjan aikana.
Keskiviikkona Puzder vetäytyi virallisesti ehdokkuudesta. Puzder herätti demokraateissa kovaa vastustusta työelämäkantojensa takia. Lisäksi tuli ilmi, että Puzder oli palkannut laittomasti maahanmuuttajataustaisen taloudenhoitajan. Hän oli maksanut verot ja maksut taloudenhoitajan viiden vuoden työsuhteesta sen jälkeen, kun sai kutsun Trumpin hallintoon.
Myös neljä republikaanisenaattoria ilmoitti vastustavansa Puzderin nimitystä. Hän olisi ollut senaatin kuultavana torstaina.
Puzder kertoi tukevansa presidentti Trumpia ja tämän hallintoa edelleen.
Lähteet: AP, Reuters