Valkoinen talo nimesi tiistaina kolme mahdollista vaihtoehtoa turvallisuusneuvonantajan paikalta eronneen Michael Flynnin tilalle.
Presidentti Donald Trump vastasi Flynnin ympärille nousseeseen kuohuntaan väittämällä Washingtonin tietovuotoja "laittomiksi" Twitterissä.
Republikaanisenaattori Bob Corker puolestaan sanoi, että Flynnin tapaus voisi lisätä mahdollisuutta tehdä kongressissa tutkinta Venäjän osuudesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Lisäksi hänen mukaansa voi olla, että Flynnin pitää tulla kongressin kuultavaksi asiassa.
Irakissa palvellut Trumpin ohjeistaja Keith Kellogg
Presidentti Donald Trump nimitti Keith Kelloggin virkaa toimittavaksi neuvonantajaksi. Kellogg oli jo nimitetty kansallisen turvallisuusneuvoston sihteeriksi ja neuvoi Trumpia turvallisuuskysymyksissä ja ulkopolitiikassa kampanjan aikana. Irakissa palvellutta kenraaliluutnanttia veikattiin turvallisuusneuvonantajaksi alun perinkin, mutta Flynn vei paikan.
Salaisia tietoja luovuttanut David Petraeus
Toinen harkinnassa oleva vaihtoehto neuvonantajaksi on keskustiedustelupalvelu CIA:n entinen johtaja David Petraeus. Hän joutui eroamaan toimestaan vuonna 2012, kun kävi ilmi, että hän oli luovuttanut salaisia tietoja elämäkertansa kirjoittajalle ja rakastajattarelleen. Trump on puhunut Petraeuksesta myötämielisesti jo kampanjansa aikana.
Laivastossa uransa tehnyt Robert Harward
Vara-amiraali Robert Harward on aiemmin työskennellyt nykyisen puolustusministeri James Mattisin alaisuudessa ja presidentti George W. Bushin aikana hän oli kansallisessa turvallisuusneuvostossa. Laivastossa hän ehti palvellla liki 40 vuotta.
Flynn erosi jouduttuaan keskelle arvosteluryöppyä puhelustaan Venäjän suurlähettilään kanssa. Flynnin on uutisoitu keskustelleen lähettilään kanssa ennen vuodenvaihdetta ja Trumpin virkaanastujaisia, vaikka Yhdysvaltain lain mukaan yksityishenkilöt eivät voi osallistua maan ulkopolitiikkaan.
Alkuun Flynn kiisti, että olisi keskustellut lähettilään kanssa Venäjä-pakotteista. Myöhemmin hän myönsi antaneensa varapresidentti Mike Pencelle puutteellista tietoa keskustelujen sisällöistä. Pence ehti puolustaa Flynniä julkisesti ennen eroa.
Lue myös: Lue Trumpin avustajan erokirje – "Annoin valitettavasti varapresidentille ja muille epätäydellistä tietoa"
Lähteet: AP, Reuters