Naisten asema työelämässä ja naisyrittäjien aseman helpottaminen löytyivät yhteiseksi teemaksi etukäteen mielenkiinnolla odotetulla Yhdysvaltain ja Kanadan johtajien tapaamisella. Kanadan pääministeri Justin Trudeau vieraili Valkoisessa talossa maanantaina.
Pääministeri Trudeau (45) ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (70) ovat hyvin erilaisia miehiä. Trudeau on vapaakaupan kannattaja ja ottaa maahan Syyrian pakolaisia. Trump uhkailee tullimuureilla ja yrittää kieltää pakolaisten tulon.
Kanada ehdotti naisten asemaa koskevan työryhmän perustamista. Siinä on tarkoitus puhua esimerkiksi lastenhoidon järjestämisestä ja vanhempainlomista. Naisten rooli työelämässä on osa Trudeaun talouskasvuohjelmaa. Aihe on myös Trumpia lähellä – tai ainakin hänen tytärtään.
Ivanka vei huomion
Trump ja Trudeau pitivät aiheesta pyöreän pöydän neuvottelun. Siihen osallistui myös presidentin tytär Ivanka Trump, jolla ei ole isänsä hallinnossa virallista asemaa. Mukana oli yhdysvaltalaisia ja kanadalaisia naisjohtajia.
Uutistoimisto AP:n mukaan Ivanka oli mukana suunnittelemassa neuvottelun asialistaa ja valitsemassa sen osanottajia. Hän on aiemminkin pitänyt esillä työssäkäyvien naisten aseman parantamista. Isä-Trumpin mielestä pitäisi helpottaa naisyrittäjien pääoman saantia.
Hänen osallistumisensa presidentin ja pääministerin keskusteluihin on kuitenkin nostanut taas esiin kysymyksen Trumpin perheenjäsenten sekaantumisesta valtion hallintoon – ja Trumpien liikeasioiden vaikutuksesta päätöksentekoon.
Välit pidettävä kunnossa
Trudeaun on pysyttävä hyvissä väleissä Trumpin kanssa suurista mielipide-eroista huolimatta. Kanadan talous on riippuvainen Yhdysvalloista, ja Kanadan päämäärä on saada maiden raja pidettyä kaupankäynnille ja palveluiden vaihdolle vapaana, vaikka Trump muuanne tulleja määräisikin.
Trumpin tiedetään haluavan muuttaa Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta NAFTAa varsinkin Meksikon osalta. Vierailun päätteeksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa Trump ei sanonut NAFTAsta mitään konkreettista, mutta vakuutti, että kauppasuhteita Kanadan kanssa "justeerataan" entistäkin paremmiksi.
Säröä miesten välille tuli puhuttaessa maahanmuutosta ja terrorismin torjunnasta. Keskusteluja aiheesta kehuttiin hedelmällisiksi. Trump tosin sanoi, ettei Kanadan rajan turvallisuuteen voi koskaan täysin luottaa. Trudeau huomautti, että hän aikoo edelleenkin noudattaa avointa maahanmuuttopolitiiikkaa mutta ei ryhdy opettamaan Yhdysvalloille miten sen tulee toimia.