Ulkona on kaunis aurinkoinen päivä. Pakkasen huurtamat puut kimmeltävät. Pietarisen perheen omakotitalon pihalla leikkivät lapset, ja Hilkka-mummo vahtii lasten äidin, Sanna Määtän kanssa tilannetta silmä kovana.
– Trumpia ei ole nyt näkynyt, Hilkka Pietarinen pahoittelee.
Lumeen painautuneet sadat fasaaninjäljet paljastavat, että uusi hallitsija on ollut viimeaikoina kotona.
"Tuhma lintu!"
Päälle hyökkäävä fasaani kuulostaa aika pelottavalta. Fasaani ei kuitenkaan ole Hilkka Pietarisen mielikuvitusta, vaan ihan totisinta totta.
– Maanantaina se tuohon pihaan ilmestyi. Oli aluksi vain tuttavallinen, mutta on viime päivinä alkanut käydä jo päälle. Kun irroitin autoa lämmityspiuhasta, niin se komenteli minua ja hyppi kohti, Hilkka Pietarinen ihmettelee.
Pietarinen ja hänen tyttärensä Sanna Määttä ovat päätelleet, että kukkoilevalla fasaanilla on haku päällä.
– Oliskohan sillä soidinaika, kun tuolla tavalla käyttäytyy, naiset pohtivat. Molempia hymyilyttää ajatus, että lintu on tullut iskemään juuri Pietarisen Hilkkaa.
– Olen minä sille sanonut, että menee metsään etsimään itselleen eukon, kun on tuollainen tuhma lintu. Ei sitä tohdi tänne taloon päästää, Pietarinen tarinoi.
"On se ärhäkkä!"
Ylen Luontoillan asiantuntija Juha Laaksonen ei ole kuullut koskaan aiemmin, että fasaani käyttäytyisi ihmisiä kohtaan agressiivisesti.
– On se ärhäkkä todella! En ole nähnyt koskaan noin tomeraa fasaaniherraa. Joillain metsokukoilla on poikkeuksellisen paljon testosteronia ja ne käyttäyvät juuri näin, mutta fasaaneilla vastaavanlaista käytöstä esiintyy ilmeisen harvoin, Laaksonen selvittää.
Laaksosen mukaan joskus kevään kiihkeimpään aikaan näkee fasaanikukkojen kamppailevan keskenään niin kiivaasti etteivät ne ehdi juurikaan vilkuilla ympärilleen. Silloin linnulla on vaarana myös joutua kanahaukan kynsiin tai ketun hampaisiin.
Moni suomalainen muistaa Ilkka Koiviston legendaarisen kamppailun ukkometson kanssa. Metso tuli päälle ja Koivisto suojeli itseään kameran jalustalla.
Jääkiekkomaila turvana
Pietarisen Hilkka on viime päivinä saanut olla oman elämänsä ilkkakoivisto.
– Autolla kun tuohon pihaan ajaa, niin fasaani tulee perässä ja ulos ei autosta meinaa päästä. Olen joutunut ottamaan jo kättä pidempää, että pääsen kulkemaan, Pietarinen kertoo.
Todisteena on video, jossa Hilkka pitää jääkiekkomailalla fasaania loitommalla ja pakenee sisätiloihin turvaan.
Sanna Määttää tilanne naurattaa.
– Onhan se nyt melkoinen näky, kun fasaani pöllyttää mummoa pitkin pihaa!
Kukkoileva fasaani sai nimekseen Trump
– Minä annoin sille nimeksi Trump, kun se on tuollainen kukkoilija ja diktaattori, Hilkka Pietarinen hohottaa.
Illan tullen Trump ottaa päivystyspaikan Pietarisen ikkunan takaa ja tiirailee asukkaita ikkunan läpi taloon sisälle. Liekö sillä mielessä seuraava liehittely-yritys?
Trumpia ei näy ja Hilkka Pietarinen kutsuu porukan sisälle kahville. Vaihdamme monta hyvää tarinaa Trumpista ja samalla kuurumme ikkunan läpi pihapiiriä. Lumihanki on täynnä fasaanin jälkiä, mutta lintua ei näy.
Kun ajelen aurinkoisen peltomaiseman halki kohti kotia, puhelin piippaa ja saan kuvan. Pullea Trump on palannut pihaan. Luultavasti se ei halunnut antaa haastattelua ja on vain piileskellyt mediaa.