Netissä leviävien Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpia parodioivien videoiden suomalaisversio America First, Finland Second on kerännyt parissa päivässä suomalaisittain huikeita katsojamääriä.

Lauantaina alkuillasta Ylen Noin viikon uutisten video oli kerännyt Facebookissa runsaat 6,6 miljoonaa klikkausta, sata tuhatta jakoa ja yli 70 000 tykkäystä. Youtubessa sen on nähnyt yli puoli miljoonaa käyttäjää.

Videoverkosto Töttöröön toimitusjohtaja Joona Haatainen pitää saavutusta suomalaiseksi nettivideoksi hyvin onnistuneena.

– Se varmasti elää vielä ja leviää isoksi ilmiöksi myös toisten käyttäjäalustojen kautta, sanoo Haatainen.

Videovillitys lähti hollantilaisesta TV-satiiriohjelmasta ja levisi siitä ympäri maailmaa. Jos Suomen video olisi ehtinyt ennen hollantilaista, se olisi kerännyt vielä enemmän katsojia, Haatainen arvelee. Toisaalta juuri se, että useat maat ovat julkaisseet vastaavia videoita, antaa nostetta myös suomalaisversiolle.

– Siitä tulee hetkellinen iso ilmiö, jota muut maat tulevat seuraamaan perässä, ja ihmiset haluavat katsoa useampia videoita aiheesta, pohtii Haatainen.

Videosta on Suomessakin julkaistu useampia versioita. Noin viikon uutisten videota on nostanut Haataisen mukaan ohjelman oma brändi ja valmiiksi vahva sosiaalisen median verkosto. Haataisen mukaan Ylen versio on ikään kuin virallinen versio. Se ei kuitenkaan ole välttämättä menestymisen tae.

– Maailmallahan on valtavasti vastaavia, että siellä on joku virallinen video ja joku epävirallinen video ja sitten ne tavallisten käyttäjien videot joskus onnistuvat leviämään paremmin. Hauskaa on, että varmaan jatkossa tulee entistä enemmän näitä tavallisten ihmisten tekemiä versioita, sanoo Haatainen.