Yhdysvalloissa valitustuomioistuin on käsitellyt presidentti Donald Trumpin määräämän seitsemään muslimienemmistöiseen maahan kohdistuvan maahantulokiellon jatkoa.

Valitustuomioistuin päätti yksimielisesti, että maahantulokiellon keskeytys on edelleen voimassa. Päätös tarkoittaa sitä, että Yhdysvaltain rajat ovat toistaiseksi auki.

Valitustuomioistuimen mukaan Yhdysvaltain hallitus ei esittänyt mitään todisteita siitä, että seitsemän nimetyn maan kansalaisten maahantulo aiheuttaisi turvallisuusriskejä.

Trump antama asetus pyrki estämään Syyrian, Iranin, Irakin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Jemenin kansalaisten pääsyn maahan 90 päivän ajaksi. Asetus keskeytettiin perustuslain vastaisena, Yhdysvaltain oikeusministeriö kuitenkin valitti tästä päätöksestä.

Yhdysvalloissa on myös arvioitu päätöksen siirtyvän jopa korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Presidentti Donald Trump kommentoi valitustuomioistuimen päätöstä pikaisesti Twitter-tilillään.

-Oikeudessa tavataan, maan turvallisuus on vaakalaudalla!, Trump viestitti.

_Lähteet: Reuters, AFP _