Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ollut virassa kohta kuukauden. Hän on tehnyt suuria linjanvetoja, jotka ovat kuohuttaneet maailmaa.

Trumpin maahanmuuttorajoitukset, vapaakaupan suitsiminen ja esimerkiksi suhtautuminen ilmastonmuutokseen eivät ole jättäneet kylmäksi.

Trumpista onkin kirjoitettu paljon, mutta onko jotakin jäänyt kertomatta? Lähetä meille vinkkisi alla olevalla lomakkeella.

Yritämme vastata lähettämiinne kysymyksiinne ja toiveisiinne, kun teemme aiheesta juttuja tämän kevään aikana.