Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin useiden muslimimaiden kansalaisille määräämä maahantulokielto on kansainvälisen oikeuden mukaan laiton.
– Kansainväliset ihmisoikeusopimukset kieltävät syrjinnän monella eri perusteella. Tässä päätöksessä uskonto ja kansallinen alkuperä ovat ne keskeiset. Mutta syrjinnän kielto kulkee punaisena lankana läpi kaikkien ihmisoikeussopimusten, muistuttaa Lauri Hannikainen.
Vaikka maahantulokiellossa ei mainita sanaa muslimi, on Hannikaisen mukaan kyse syjinnästä.
– Nämä valtiot on vaan valittu aika mielivaltaisesti. Joukossa ei ole kaikkia muslimienemmistöisiä maita, kuten Pakistan, Afganistan, Saudi-Arabia, joista terroristeja on tullut, ihmettelee Hannikainen.
Trumpin maahantulokielto koskee seitsemän eri muslimienemmistöisen maan kansalaisia, joukossa Irak, Iran ja Somalia.
Kansainvälinen oikeus voimaton?
Vaikka Yhdysvallat on sitoutunut noudattamaan monia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, voi Trump kuitenkin halutessaan jatkaa valitsemallaan tiellä.
– Sellaisen valtion edessä, joka on vahva ja päättää, että me teemme mitä tahdomme, on kansainvälinen oikeus loppujen lopuksi aika heikko, linjaa Hannikainen.
Hänen mukaansa Trump voikin pyrkiä näin osoittamaan, että kansainvälinen oikeus ei heitä sitoisi niin voimakkaasti.
– Yhdysvallat on suurvalta. Jos Trump sitten saa jonkinlaisen diilin Venäjän presidentin tai Kiinan johdon kanssa, niin olemme vielä suuremmassa pulassa, maalailee Hannikainen.
Kansainvälinen yhteisö on tänään hyvin vahvasti tuominnut presidentti Trumpin asettaman määräaikaisen maahantulokiellon.