Suomen New Yorkin pääkonsulaattiin on tullut tähän mennessä vain yksi kysely Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin seitsemään muslimienemmistöiseen maahan kohdistuvan maahantulokiellon takia.
– Kysely oli luonteeltaan hyvin yleinen ja koski tapausta, jossa ennakoiden pohdiskeltiin Yhdysvaltoihin matkustamista, kertoo pääkonsulin sijainen Anna Yletyinen New Yorkin pääkonsulaatista.
Yletyinen sanoo, että vielä on hyvin vaikea arvioida, kuinka paljon pääkonsulaattiin tulee yhteydenottoja Trumpin päätöksen takia.
– Tilanne on uusi, mutta se herättää kysymyksiä ja aiheuttaa epävarmuutta. Toivottavasti tämä ei räjähdä käsiin, Yletyinen kertoo.
Suomen edustustot Yhdysvalloissa ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa tiedotteen Yhdysvaltojen maahantulomääräysten uusista rajoituksista.
Tiedotteessa muistutetaan, että rajoitukset koskevat Irakin, Iranin, Syyrian, Somalian, Libyan, Sudanin ja Jemenin kansalaisia, mutta myös kaksoiskansalaisia.
Suomen ulkoministeriön mukaan Yhdysvaltain rajoitusten sisällöstä ja niiden soveltamisesta ei ole tällä hetkellä saatavilla tarkkaa tietoa. Ministeriö aikoo jatkaa yhteydenpitoa Yhdysvaltojen viranomaisiin asian selkiyttämiseksi.
Ulkoministeriö kehottaa myös Yhdysvaltoihin matkustavia tarkistamaan ajantasalla olevat maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta kuten esimerkiksi Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystöstä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei hyväksy Trumpin maahantulokieltoa. Lue tästä lisää Niinistön ajatuksista.
Yhdysvaltain Tukholman ja Berliinin suurlähetystöt kehottavat Trumpin maahantulokieltomaiden kansalaisia olemaan hakematta viisumia.
Presidentti Trumpin mielestä viikonlopun kaaos Yhdysvaltain lentokentillä johtui muista syistä kuin maahantulokiellosta.