Moni maa on jo reagoinut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin maahantulokieltoon. Maanantaina Irakin parlamentti vaati hallitusta "vastaamaan samalla mitalla."

Maan parlamentti äänesti sen puolesta, että amerikkalaisille asetetaan vastaava maahantulokielto, mikäli se ei pyörrä päätöstään irakilaisten suhteen. Irakin ulkoministeriö sen sijaan oli diplomaattisempi.

– On välttämätöntä, että Yhdysvaltain hallinto harkitsee tämän virheellisen päätöksensä uudestaan, ministeriö sanoi lausunnossaan.

Irakin pääministeri Haider al-Abadi ei ole ottanut asiaan kantaa.

Päätöksen kritisoijiin yhtyi myös Iso-Britannia, joka toisti tänään viestinsä: Britannia on tehnyt selväksi, ettei se hyväksy Trumpin rajoituksia, ilmoitti pääministeri Theresa Mayn tiedottaja, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yli miljoona brittiä on jo allekirjoittanut vetoomuksen, jotta kuningatar Elisabetin esittämä kutsu Donald Trumpille peruttaisiin.

Euroopan unionin komission kanta Trumpin maahanmuuttokieltoon ei ole yhtä selvä. Kysyttäessä asiasta Euroopan komission tiedottaja Margaritis Schinasilta, hän vastasi kiertäen, että "EU ei ole erotellut maahantulijoita rodun, kansallisuuden tai uskonnon perusteella."

EU selvittää parhaillaan, mitä vaikutuksia Trumpin päätöksellä on Euroopan kansalaisiin. Tiedottaja mukaan EU aikoo pitää huolen siitä, että eurooppalaisia kohtaan ei harjoiteta minkäänlaista syrjintää.

Päätöstä ovat EU-johtajista arvostelleet myös Saksan liittokansleri ja Ranskan presidentti. Euroopan johtajat tuomitsevat Trumpin maahantulokiellon, mutta äärioikeisto taputtaa

Liittokansleri Angela Merkel sanoi maanantaina, että taistelua terrorismia vastaan ei voiteta toimilla yksilöitä vastaan. Eikä taistelulla terrorismia vastaan voi oikeuttaa kaikkien muslimien asettamista epäilystenalaisiksi. Saksan hallitus aikoo Merkelin mukaan tutkia maahantulokiellon vaikutuksia, ja auttaa siitä kärsiviä.

Täydennetty ja korjattu toista lausetta "vaati hallitusta vastaamaan samalla mitalla" kello 14:56