Yhdysvaltain asettama väliaikainen maahantulokielto koskee myös tuhansia Suomessa asuvia kaksoiskansalaisuuden saaneita ihmisiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Trump allekirjoitti perjantai-iltana määräyksen, jolla hän asetti kolmen kuukauden maahantulokiellon muslimienemmistöisten seitsemän maan kansalaisille. Kielto astui voimaan välittömästi. Trump perusteli kieltoa turvallisuussyillä.

Presidentti Donald Trumpin asettama kielto koskee myös kaksoiskansalaisuuden saaneita. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan kielto koskee myös kyseisissä maissa syntyneitä henkilöitä, jotka myöhemmin ovat saaneet passin jostain muualta. Myös lentohenkilökunta on kiellon piirissä.

Helsingin Sanomien mukaan Suomessa asuu 11 000 henkilöä, joita kielto koskee. Heillä on Suomen kansalaisuuden lisäksi Syyrian, Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian tai Sudanin kansalaisuus.

Finnairin viestinnästä kerrottiin lehdelle lauantaina, ettei yhtiölle ole tullut maahantulokiellon vuoksi uusia viranomaisohjeita.