Yhdysvaltain viranomaiset ovat selvittäneet presidentti Donald Trumpin maahantulokieltoa.
Trump määräsi maahantulokiellon syyrialaisille ja kuuden muun muslimienemmistöisen maan kansalaisille. Muut maat ovat Iran, Irak, Libya, Somalia, Sudan ja Jemen.
Maahantulokielto on voimassa ainakin kolme kuukautta.
Trump kielsi myös pakolaisten vastaanottamisen Yhdysvaltoihin neljäksi kuukaudeksi. Trumpin mukaan hänen kieltonsa tavoitteena on estää radikaalien islamisten pääsy Yhdysvaltoihin.
Yhdysvaltain hallinnon edustaja kertoo uutistoimisto Reutersille, että kiellon toimeenpano sujui "hämmästyttävän nopeasti" ja suunnitellusti.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat myös muistuttaneet, että vaikka maahantulokielto kohdistuu muslimienemmistöisiin maihin, kyse ei ole muslimien vastaisesta kiellosta.
– Myös Afganistan, Malesia, Pakistan, Oman, Tunisia ja Turkki ovat muslimienemmistöisiä maita, mutta näiden maiden kansalaisia maahantulokielto ei koske, viranomaiset muistuttavat.
Yhdysvallat viranomaiset kertovat, että oleskelu- ja työluvalla Yhdysvaltoihin pyrkivät ihmiset käydään läpi tapauskohtaisesti.
– Yhdysvaltoihin tulee tämänkin jälkeen kymmeniä miljoonia ihmisiä, viranomaiset sanovat.
Trumpin päätös on vaikeuttanut muslimien pääsyä Yhdysvaltoihin. Myös Google on kutsunut työmatkalla olevat työntekijänsä takaisin Yhdysvaltoihin.
Trump on nyt ollut viikon Yhdysvaltain presidenttinä. Lue tästä viisi aihetta, jotka ovat puhuttaneet Trumpin valtakauden alussa.