Ikkunan kolumni
Ikkuna on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan palvelu, joka kokoaa yhteen mielipiteet ja näkökulmat, keskustelee ja hakee ratkaisuja. Ikkunan kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina
> Tutustu Ikkunan kolumnistikaartiin
Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatsov tarttui uutuuttaan hohtavaan Nokian Cityman 900 matkapuhelimeen Suomen vierailullaan lokakuun lopulla 1989. Kansakunnan kollektiiviseen muistiin tallentui kuva itänaapurin päämiehestä, joka soittaa pirauttaa Moskovaan. ”Gorban” koko olemuksesta saattoi lukea aidon hämmästyksen.
Это невозможно! Tämä ei ole mahdollista!
Miltei päivälleen 27 vuoden päästä tuosta, viime lokakuussa Yle uutisoi, että Turun Yliopiston tutkijat ovat kehittäneet tietokoneohjelman, jolla puhelin kykenee tunnistamaan sydäninfarktin. Uutisen minussa herättänyt tunnetila palautti mieleen kuvan kuuluistasta kännykkäpuhelusta vuosien takaa. Ja tuo puhelu. Sehän tapahtui ihan vasta eilen!
Minä olen 27 vuoden päästä suurin piirtein Gorbatsovin nykyisessä iässä. Luotan siihen että olen tuolloin vielä hengissä. Vieläpä vireästi. Tähän tavoitteeseen minua motivoi päästä näkemään millaiseksi terveydenhuolto on kehittynyt, kun 2040-luvulle on tultu. Onko kuva kristallipallossani lähelläkään oikeaa? Kristallipallo antaa nimittäin ymmärtää että jokaisella kansalaisella on omahoitaja. Älypuhelimessa tai mikä tuo älylaite nimeltään sitten onkaan. Mutta omahoitaja, olkoon hän vaikkapa Salu.
Salu tuntee sinut. Perimäsi heikkouksineen ja vahvuuksineen. Salun muistiin on tallennettu niin sille kertomasi elämäntarina kuin koko sairaushistoriasikin. Kaikki laboratoriokokeet, kuvantamistulokset ja lääkärissäkäynnit. Ihan kaikki. Tuon lisäksi Salu kokoaa yhteen ja analysoi kehosi toimintaa seuraavien terveyssensoreiden tuottamaa dataa. Ja niitähän on. Iholla ja kehoon piilotettuna. Puhumattakaan vaatteista tai koruista.
Salu kertoo sinulle heti jos jokin on pielessä ja ehdottaa, mitä sinun olisi viisainta tehdä. Tulevasta on jo nyt vihjailevia esimerkkejä. On olemassa älypuhelinsovellus, joka tunnistaa puhujan äänestä sydämen vajaatoiminnan pahentumisen ja riskin joutua sairaalahoitoon sen vuoksi. Tässä tilanteessa se saattaa ehdottaa vajaatoimintalääkityksen omatoimista tehostamista.
Tai entäs omituinen sekava tekstiviesti. Häiriölle on annettu nimikin. Dystekstia. Se voi olla ensioire tekstaajaan iskevästä aivoinfarktista. Salu voisi tällaisen tunnistaa ja reagoida asianmukaisesti.
**Nykyisissä älypuhelimissahan **on kuunteleva ja puhuva avustaja. Esimerkiksi iPhonessa Siri ja Microsoftilla Cortana. Salulta voisi hyvin kysyä neuvoa jos tulee pulma. ”Apua Salu! Poltin käteni. Mitä minä teen?” Tai ”Salu, vatsa on kipeä. Mitä nyt?” Ja Saluhan auttaa. Kylmän viileästi. Se tietää lääketieteestä kaiken.
Salu osaisi myös ottaa omatoimisesti yhteyttä terveydenhuoltoyksikköön. Vaikkapa tuossa dystekstiatapauksessa. Jos et voi vastata dystekstian huomanneen Salun esittämiin tarkistuskysymyksiin selkeästi, näyttää että irvistät symmetrisesti tai että pystyt nostamaan molemmat kätesi ylös, se soittaisi 112 tai ottaisi yhteyden hätäkeskukseen tietokoneeseen, Salutemiin. Samalla se rekisteröisi sydänfilmisi.
Salutem puolestaan käynnistäisi tarvittavan hoitoprosessin tutustuttuaan salamannopeasti omiin sinusta kerättyihin tietoihin ja nyt Salun jakamiin tietoihin sinusta. Joissakin kohdin tarvittaisiin toki ammatti-ihmisiäkin. Lääkärin on tulkittava ja varmistettava tietojärjestelmistä pulppuava potilasdata ja potilasta on totta kai fyysisesti hoidettava jo kotona.
Mutta yleislääkärit, kuten minäkin, muuttuvat vaikuttavuusasiantuntijoiksi ja monisairaudentorjujiksi. Meidän tehtäväksemme tulee huolehtia hoitosuhteiden jatkuvuudesta ja siitä, että kansalaisille tarjotut toimenpiteet ja hoitosuunnitelmat ovat hyödyllisiä ja kustannustehokkaita. Kansalainen itse saa päättää, mihin hoitosuunnitelmaan hän on valmis tarttumaan. Tässä Salu on korvaamaton apu. Salu tuntee isäntänsä heikkoudet ja vahvuudet ja toimii henkilökohtaisena valmentajana halliten niin kepit kuin porkkanatkin. Se osaa kertoa kantajalleen, mitä sensorit kertovat hoitosuunnitelman toteutumisesta.
**Tässä kohdin kuva kristallipallossani **alkaa huurtua. Mitä syvemmälle mieli uppoaa tulevaisuuden mielikuviin, sitä hämärämmiksi kuvat käyvät. Vaikka motiivini nähdä ja kokea tulevaisuuden terveydenhuolto onkin vahva, vahva tahtotila ei ehkä ole se paras tae päästä tavoitteeseen. Jos ei pappi ole pirulta piilossa, niin emme me lääkäritkään kansantaudeilta. Muistisairaudet ja sydäntaudit uhkaavat meitäkin.
Siksi hiljattain uutisoitu tutkimus saunomisen dementiaa ehkäisevästä vaikutuksista tuo ajatukset tulevaisuudesta tähän päivään ja yhteiseen historiaamme.
”Jos ei viina, terva ja sauna…” Kahdesta ensinmainitusta ei juuri lääkkeeksi ole, mutta saunasta kyllä. Jo aiemmin tämä saunatutkimuksen tehnyt tutkimusryhmä havaitsi, että himosaunovilla miehillä oli parhaat eväät välttyä sydänperäiseltä äkkikuolemalta vuosiensa varrella.
Saunalääkettä on siis syytä nauttia. Muiden elämäntapalääkkeiden lisäksi. Mutta mitenköhän on? Liekö Salusta saunakaveriksi?
Risto Laitila
Kirjoittaja on yleislääkäri, jonka isona tehtävänä on lääketieteen ja terveydenhuollon kansantajuistaminen. Laitilan mottona on ”Niin että Pihtiputaan mummokin ymmärtää".