Viihdeohjelma Saturday Night Liven käsikirjoittaja Katie Rich on toistaiseksi hyllytetty sanomalehti Washington Postin lähteen mukaan. Myös muut yhdysvaltalaiset viestimet raportoivat hyllytyksestä, mutta televisioyhtiö NBC ei ole virallisesti vahvistanut tietoa.
Rich joutui arvosteluryöpyn kohteeksi kirjoitettuaan perjantaina Twitteriin viestin presidentti Donald Trumpin 10-vuotiaasta pojasta Barron Trumpista. "Barronista tulee tämän maan ensimmäinen kouluampuja", hän kirjoitti twiitissä, joka on nyt poistettu. Rich sulki Twitter-tilinsä, mutta avasi sen maanantaina uudelleen ja pyysi anteeksi.
"Pyydän vilpittömästi anteeksi tunteetonta twiittiäni. Olen syvästi pahoillani teostani & loukkaavista sanoistani. Se oli anteeksiantamatonta & pyydän anteeksi", hän kirjoitti.
Heti perjantain virkaanastujaisseremonian jälkeen Barron joutui sosiaalisen median irvailijoiden hampaisiin. Toiset ryhtyivät puolustamaan häntä ja totesivat, että lapsella on oikeus yksityisyyteen. Vuodesta 2013 Saturday Night Livea käsikirjoittaneen Richin viesti oli monelle liikaa.
Barronin asemaa ymmärtävä entinen presidentin lapsi Chelsea Clinton puolusti Twitterissä Barron Trumpin oikeutta olla lapsi.