Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto sanoi, että hän haluaa ylläpitää ja vahvistaa suhteita Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin. Nietoa ei häiritse Trumpin antamat lausunnot Meksikosta vaalikampanjan aikana.

Nieto aikoo matkustaa heti maanantaiaamuna Washingtoniin tapaamaan Trumpin lähimpiä neuvonantajia. Meksikon hallituksen virallinen valtuuskunta matkustaa myöhemmin ensi viikolla Washingtoniin.

– Me pyrimme työskentelemään niin, että suhteemme vahvistuu yhteistä vastuuta jakamalla, Nieto totesi diplomaattisesti.

Presidentti Trump ei ole suosittu meksikolaisten keskuudessa, sillä kampanjan aikana esitetyt uhkailut ja piikittely Meksikoa kohtaan on lisännyt pelkoa maan taloudellisesta luhistumisesta ja valuutan heikentymisestä.

Trump on uhannut asettaa huomattavan korkean tullin Meksikosta tuotaville tavaroille sekä ajaa peso historiallisen alas suhteessa dollariin. Trump on kertonut haluavansa neuvotella uudelleen koko Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen, NAFTA:n.

Meksikon viennistä noin 80 prosenttia viennistä suuntautuu Yhdysvaltoihin. Tullimuuri olisi myrkkyä viennille.

Trump on uhannut rakentaa myös oikean muurin Yhdysvaltain etelärajalle, mikä estäisi Meksikosta tulevien siirtolaisten pääsyn maahan.

Lähde: Reuters