Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen on valmis jatkamaan tehtävässä vielä kaksi vuotta.

– Jos puolueen jäsenet haluavat minun palvelevan täyden kuuden vuoden kauden, olen ajattelut olevani käytettävissä, Miettinen sanoi Ylelle perjantaina.

– Lopullisesti teen ratkaisut kuntavaalien jälkeen.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö luopuu tehtävistään kesän puoluekokouksessa. Hän on toiminut tuolloin kuusi vuotta puheenjohtajana, joka on puolueen sääntöjen mukainen maksimiaika.

Niinistö joutuu luopumaan tehtävästään, vaikka puolueen kannatus on noussut hänen kaudellaan. Miettisen jatkokautta tukee se, että puoluesihteerin uudelleenvalinta edustaisi tilanteessa jatkuvuutta.

– Ilman muuta se on yksi tapa tuoda jatkuvuutta, mutta en halua nostaa itseäni. Työ, mitä on tehty, on ison aktiivien joukon yhteinen, Miettinen sanoo.

Miettinen kertoo haluavansa jatkaa työtä sen puolesta, että vihreistä tulee "yhä vahvemmin koko maan puolue". Hänen mukaansa kuusi vuotta on aika, jossa puoluesihteerinä pystyy antamaan täyden panoksen.

Vain KD:n puoluesihteeri pian kokeneempi

Miettiselle tulee kesällä täyteen neljä vuotta puoluesihteerinä, jolla pääsee nykyisten puoluesihteerien joukossa kokeneimpien kaartiin.

– Kun SDP:n puoluesihteeri vaihtuu, vain kristillisten puoluesihteeri on ollut tehtävässä pidempään kuin minä, Miettinen laskee.

Heidän jälkeensä pitkäaikaisin puoluesihteeri on perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo, joka valittiin tehtävään kesällä 2013, kuukausi Miettisen jälkeen. Kristillisdemokraattien Asmo Maanselkä on toiminut puoluesihteerinä vuodesta 2011.

SDP:n puoluesihteeri vaihtuu, koska Reijo Paananen ei tavoittele enää kolmatta kautta.

– Eri puolueissa on ollut meneillään puoluesihteerien vaihtovuodet. Kokoomuksella on kolmas puoluesihteeri menossa aikanani, Miettinen selittää.

Miettinen ei puutu tehtäväkiertoon

Vihreiden riveissä on myös niitä, joita puolueen tehtäväkierto ei miellytä. Puolueen säännöt velvoittavat paitsi puheenjohtajan myös puoluesihteerin luopumaan tehtävistään viimeistään kuuden vuoden jälkeen. Sääntöjen takia vaihto on vääjäämättä edessä, vaikka puoluejohto olisi hoitanut työnsä hyvin.

Miettinen sanoo, että hänen asiansa ei ole ottaa kantaa kausien maksimipituuteen, mutta rajauksista ei hänen mukaansa pitäisi ainakaan luopua.

– Siitä voidaan keskustella, mikä on täsmälleen oikea aikarajaus missäkin tehtävässä. Lähtökohtaisesti nykyiset ovat minusta kuitenkin mainiot.

Miettisen mukaan on tärkeä periaate, että kukaan ei ole johtotehtävissä korvaamaton ja uudet kasvot saavat tilaa nousta.

Puoluesihteerin valitsevat ensi kesän puoluekokouksessa 400 puoluekokousedustajaa.