BRYSSEL Euroopan valtavirran poliittisten johtajien ensimmäinen reaktio Donald Trumpin voittoon oli epäusko.
Pian se vaihtui toiveajatteluksi siitä, että presidentti Trump toimisi toisin kuin suurisuinen ehdokas Trump.
– Toivottavasti Trump jatkaa viimeöistä tapaansa perua kaikki puheensa, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö Trumpin sovinnollisen voittopuheen jälkeen marraskuussa.
Vaalien jälkeisen kahden kuukauden aikana näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Huolet Trumpin asettumisesta Venäjän presidentin Vladimir Putinin tueksi saivat lisää katetta vuoden lopussa, kun Trump ylisti Putinin päätöstä olla karkottamatta amerikkalaisia diplomaatteja vastineena Yhdysvaltain tekemille karkotuksille.
– Olen aina tiennyt, että Putin on hyvin fiksu, Trump twiittasi.
Eurooppalaisten huoli on, että Trump ja hänen ulkoministerinsä Rex Tillerson tekevät sopimuksen, joka purkaa Venäjän-vastaiset pakotteet. Siinä tilanteessa EU:n olisi vaikea pitää yllä omia pakotteitaan, eikä sillä olisi enää keinoja kannustaa Venäjää noudattamaan Ukrainan rauhansopimusta.
Trump jatkoi ehdokkaana valitsemallaan linjalla The Sunday Times- ja Bild-lehtien haastattelussa viime sunnuntaina. Hän arvioi, että useat jäsenmaat aikovat poistua EU:sta, koska "ihmiset haluavat pitää oman identiteettinsä". Trumpin mielestä EU on Saksan käsikassara, joka on perustettu kilpailemaan Yhdysvaltain kanssa markkinoilla.
Samassa haastattelussa Trump teki myös selväksi, että Yhdysvallat asettuu hänen johdollaan Britannian tueksi, kun maa neuvottelee EU-erosta ja sen jälkeisistä vapaakauppasopimuksista.
**Trumpin mukaan Britannia **on jonon kärjessä neuvotteluissa Yhdysvaltain kanssa, kun taas väistyvän presidentin Barack Obaman mielestä Britannian paikka olisi ollut jonon perällä. Trump aikoo nimittää Yhdysvaltain EU-suurlähettilääksi brexitin puolesta kampanjoineen Ted Mallochin.
Euroopassa Trumpin twiittejä ja lausuntoja on hämmästelty.
Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan Euroopan tulevaisuus on sen omissa käsissä. Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault sanoi, että paras tapa puolustaa Eurooppaa on säilyttää yhtenäisyys, jonka rakoilemista Trump ennakoi.
Trumpin virkaanastujaisten aattona Euroopan johtajien huolet Trumpista eivät ole hälvenneet. Kampanjapuheita ei ole ainakaan vielä peruttu. On yhä mahdollista, että Trumpista tulee presidentti, jonka aikana yli 70 vuotta kestänyt Yhdysvaltain ja Euroopan liitto alkaa murentua.
Jos Trumpin omat puheet ennakoivat hankalia aikoja transatlanttisen suhteen tulevaisuudelle, hänen nimittämiensä ministerien kuulemiset ovat toisaalta pehmentäneet kuvaa arvaamattomasta presidentistä.
Siinä missä Trump sanoo pitävänsä sotilasliitto Natoa "aikansa eläneenä", puolustusministeriksi esitetty James Mattis sanoi kuulemisessaan, että jos Natoa ei olisi olemassa, se pitäisi perustaa. Myös Tillerson on yrittänyt hälventää huolia liian läheisistä väleistä Putiniin.
Euroopasta löytyy toki myös poliitikkoja, jotka odottavat Trumpin aikakaudesta vetoapua omille puolueilleen eurooppalaisten käydessä alkaneena vuonna vaaliuurnille Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa.
Maiden oikeistopopulististen puolueiden johtajat Geert Wilders, Marine Le Pen ja Frauke Petry järjestävät puolueidensa yhteiskokouksen Trumpin virkaanastujaisten jälkeisenä päivänä Saksan Koblenzissa. Vaikka ajoitus lienee sattumaa, kokous näyttäytyy lähtölaukauksena Trumpin aikakauteen Euroopassa.