Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) sanoo, että esitys pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi tulee vain lisäämään riitelyä ja heikentää saamen kielen ja kulttuurin asemaa vastoin sen tavoitteita.
Maijalan mukaan sopimuksessa on ainakin 13 eri artiklaa, jotka aiheuttaisivat erityisesti saamelaisalueella, mutta myös muualla Lapissa, todella paljon vaikeuksia. Maijala listaa erikseen kuusi kohtaa, jotka ovat hänelle "mahdottomia hyväksyttäväksi".
Pohjoismaiden saamelaisista ei voi tehdä Maijalan mukaan yhtenäistä saamelaismääritelmää, koska kaikissa maissa on se jo alunperin rakentunut eri tavalla. Mm. Ruotsissa on aikanaan määritelty, että poromiehet ovat saamelaisia riippumatta heidän taustastaan.
Jos sopimus hyväksyttäisiin ehdotetussa muodossa, se aiheuttaisi Maijalan mukaan mm. sen, että Lapin matkailulta voitaisiin estää sen kaikki Lapin symbolien käyttäminen ja Savukosken käsityöläisiltä perinteiset työt.
– Sopimus ei toki sellaisenaan niiden käyttöä heti kiellä, mutta antaa kuitenkin mahdollisuudet siihen.
Valmisteltiin salassa lähes loppuun asti
Maijala kritisoi myös saamelaissopimuksen valmistelua. Tekstin oli tarkoitus olla ei-julkinen aina sen parafointiin asti eli siihen asti, kunnes sen laatineet virkamiehet ovat alustavasti hyväksyneet tekstin.
Suomessa hallituspuolueen kansanedustajat saivat kuitenkin tekstin käyttöönsä ennen sen parafointia.
– Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten valmistelun julkisuuteen, jota tämän sopimuksen valmistelu rikkoo erityisellä salailullaan törkeästi. Yhdessä avoimesti valmistellen olisimme voineet tehdä tästä hyvän sopimuksen, jolla olisi voitu sopimuksen tavoitteiden mukaisesti poistaa rajaesteitä kielen ja kulttuurin sekä elinkeinojen kehittämisestä.