Tuhannet ihmiset marssivat lauantaina Washingtonissa ja huusivat "Ei oikeutta, ei rauhaa". Kansalaisaktivisti ja pastori Al Sharptonin johdolla mielenosoittajat huusivat iskulauseitaan Washingtonissa muutaman kilometrin päässä Capitolista, jossa uusi presidentti Donald Trump vannoo virkavalansa ensi perjantaina, 20. tammikuuta.

– Uskomme, että tämä marssi on ensimmäinen monista tulevista, kertoi mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Charley Hamer Jr.

Trumpin valinta on herättänyt vastustusta Yhdysvalloissa. Varsinkin Trumpin vähättelevät lausunnot siirtolaisista ja naisista suututtavat monia amerikkalaisia.

Trumpia vastustavat ryhmittymät aikovat osoittaa mieltään uuden presidentin virkaanastujaisten alla, aikana ja niiden jälkeen. Laaja mielenosoitus aiotaan järjestää ainakin päivä virkaanastujaisten jälkeen eli 21. tammikuuta.