Yhdysvaltojen puolustusministeriksi pyrkivän James Mattisin mielestä Baltian maissa tulee olla pysyvästi Yhdysvaltojen joukkoja. Hän vastasi myöntävästi, kun senaattori John McCain kysyi asiasta senaatin kuulemistilaisuudessa.
Mattis totesi uutiskanava CBS:n välittämässä tilaisuudessa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin yrittää hajottaa sotilasliitto Naton. Hänen mukaansa Venäjä, terroristiryhmät ja Kiinan toiminta Etelä-Kiinan merellä uhkaavat horjuttaa nykyistä maailmanjärjestystä.
Hänen mukaansa Venäjän kanssa tulee kuitenkin keskustella kaikesta huolimatta.
– Me keskustelimme Venäjän kanssa jopa kylmän sodan synkimpinä päivinä, ja tuen tulevan presidentin aikeita keskustella nyt, hän kertoi senaatille.
Trumpin ehdokas puolustusministeriksi
James Mattis oli senaatin asevoimista vastaavan komitean kuultavana. Eläkkeellä oleva merijalkaväen kenraali on Donald Trumpin nimeämä ehdokas Yhdysvaltojen puolustusministeriksi, ja hänen valintansa on hyväksyttävä senaatissa.
Mattisin kannanotot Venäjästä ja Natosta poikkeavat Trumpin lausunnoista. Trump itse on puhunut Vladimir Putinista ihailevaan sävyyn ja sanonut haluavansa parantaa suhteita Venäjään.
Vaalikampanjan aikana Trump myös antoi ymmärtää, ettei Yhdysvallat välttämättä puolustaisi liittolaisiaan, jotka eivät maksa tarpeeksi puolustuksestaan.
Yhdysvallat on pitänyt pieniä sotilasjoukkoja Baltian maissa sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan vuonna 2014.
Tänä vuonna Nato sijoittaa maihin noin 3 000 sotilasta. Yhdysvallat on myös siirtämässä Puolaan noin 4 000 sotilaan vahvuista panssariprikaatia.
CIA:n tuleva johtaja uskoo Venäjän tehneen tietomurrot
Myös CIA:n johtajaksi pyrkivä Mike Pompeo on ollut tulevaa presidenttiä tiukkasanaisempi Venäjän suhteen senaatin tiedusteluasioista vastaava komitean kuulemistilaisuudessa.
– Venäjä on vahvistautunut aggressiivisesti. Se on hyökännyt Ukrainaan ja miehittänyt sitä, se uhkaa Eurooppaa eikä auta juuri lainkaan Isis-järjestöä vastaan.
Hän sanoi myös uskovansa, että presidentinvaalien aikaiset tietomurrot tehtiin Venäjän johdon määräyksestä. Pompeon mukaan asia vaikuttaa selvältä.
Donald Trump myönsi keskiviikkona, että Venäjä on tehnyt tietomurtoja, mutta lisäsi myös muiden maiden ja ihmisten tehneen niitä.
Lähteet: Reuters, AFP, AP