Virkamiestason neuvottelut Yhdysvaltain siirtymävaiheen hallinnon ja Saksan välillä eivät antaneet saksalaisille vastauksia Yhdysvaltain tulevista ulkopoliittisista linjauksista.

– Meillä ei ole selkeää, johdonmukaista kokonaiskuvaa siitä, mitä asioita Trumpin hallinto aikoo tavoitella ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan, Saksan ulkoministeriön tiedottaja Martin Schäfer totesi tiedotustilaisuudessa Berliinissä.

Saksalaiset ovat olleet huolissaan Yhdysvaltain politiikasta sen jälkeen, kun Donald Trumpin valinta maansa presidentiksi varmistui marraskuussa.

Ulkoministeri ei onnitellut

Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier ilmoitti suoraan, että Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei ollut sitä, mitä "valtaosa saksalaisista olisi halunnut". Ensi kuussa todennäköisesti Saksan liittopresidentiksi valittava Steinmeier ei lähettänyt Trumpille edes onnittelusähkettä.

Saksalaisia arveluttaa se, että Trump on monissa yhteyksissä ylistänyt Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Myös Berliinissä on pantu merkille, että Trump on nimittänyt moniin merkittäviin pesteihin Moskova-mielisiä vaikuttajia.

Jos Yhdysvaltain suhteet Kremliin lämpenevät Donald Trumpin presidenttikaudella, se saattaa horjuttaa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tavoitetta jatkaa Venäjän vastaista pakotepolitiikkaa.