Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on ottanut kantaa Pohjois-Korean johtajan ohjusuhkailuun. Trumpin mukaan Pohjois-Korealla ei ole mahdollisuutta Yhdysvaltoja uhkaavaan mannertenväliseen ohjukseen.

– Pohjois-Korea on juuri todennut, että se on loppusuoralla kehittäessään ydinasetta, jonka kantama yltäisi Yhdysvaltoihin. Se ei tule tapahtumaan, virkkoi Trump Twitter-tilillään.

Trump tölväisi heti perään Kiinaa tviitissään.

– Kiina on vienyt yksipuolisella kaupankäynnillään Yhdysvalloista valtavan määrän rahaa ja vaurautta, mutta ei aio auttaa Pohjois-Korean kysymyksessä. Kiva, totesi Trump.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi sunnuntaina uudenvuodenpuheessaan, että maa on lähellä mannertenvälisen ICBM-ohjuksen testausta. Ydinkärjellä varustettu ohjus yltäisi Kimin mukaan Yhdysvaltain rannikolle.

– Olemme valmisteluissa jo viimeisessä vaiheessa, Kim sanoi.

Yhdysvallat tuomitsi sunnuntaina jyrkästi Pohjois-Korean ohjussuunnitelmat ja varoitti maata "provokatiivisesta" toiminnasta.

Pohjois-Korea teki useita erilaisia ydinkokeita viime vuonna. YK, Yhdysvallat ja monet muut valtiot ovat tuominneet Pohjois-Korean teot jyrkästi.

Lähteet: Reuters, AFP