Ylen tänään maanantaina julkaiseman puoluekannatusmittauksen mukaan vihreät on kiilaamassa kokoomuksen edelle suurimmaksi puolueeksi Helsingissä. Vihreissä uutinen on otettu ilolla vastaan: esimerkiksi puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö visioi blogikirjoituksessaan, että "vihreä pääkaupunki voisi näyttää koko Suomelle suuntaa kestävän kehityksen tulevaisuuteen".

Hän kuvaili vihreitä tulevaisuuspuolueeksi, "joka haluaa rakentaa kestävää tulevaisuutta ihmisten ja ympäristön ehdoin".

Uusi puoluekannatusmittaus on kirvoittanut kommentteja myös kokoomuksesta: kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kuittaili Niinistölle viestipalvelu Twitterissä, että vaaleissa ratkaistaan, kuka päättää, "ihminen itse vai vihreät".

Niinistön mukaan valinta tehdään "ihmisläheisen ja koulutusta arvostavan vaihtoehdon ja sulkeutuvan politiikan" välillä.

Kyselyn mukaan vihreiden kannatus on Helsingissä nyt 25,8 prosenttia. Nousua neljän vuoden takaisista kuntavaaleista olisi näin ollen kolme ja puoli prosenttiyksikköä. Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, politiikan jättävä Mari Puoskari (vihr.) on luvuista "positiivisesti yllättynyt".

– Ollaan tehty todella paljon töitä, että saataisiin muutettua Helsinkiä parempaan suuntaan, ja on tietenkin tosi nöyrä mieli siitä, että ihmiset arvostavat sitä työtä ja vastaavat kyselijälle, että vihreät olisi heidän suosikkipuolueensa äänestää, Puoskari sanoo Ylelle.

"Meidän täytyy kyetä vakuuttamaan nämä ihmiset"

Puoluekannatusmittauksessa moni uusi vihreiden äänestämistä harkitseva tuli niin sanotusta nukkuvien puolueesta eli heistä, jotka eivät viime kuntavaaleissa äänestäneet. Sen varmistaminen, etteivät he nuku tulevissakin kunnallisvaaleissa, on suuri haaste, myöntää Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs.

– Meidän täytyy kyetä vakuuttamaan nämä ihmiset siitä, että kannattaa lähteä äänestämään – että sillä on merkitystä, jos vihreät saa suurimman puolueen aseman tässä kaupungissa; että se oikeasti tekee Helsingistä paremman paikan. Kyllä siinä on työtä, hän sanoo.

Vihreissä on kuohunut alkavan puheenjohtajapelin ympärillä. Miten se vaikuttaa kevään kuntavaaleihin?

– Voi se toki jonkin verran näkyä, mutta vaikea sanoa, miten, Kivekäs vastaa.

Kokoomus: Tulos ei yllätä

Kokoomuksen kannatus on kyselyn mukaan Helsingissä nyt 24,9 prosenttia, laskua viime vaaleista olisi kaksi prosenttiyksikköä. Kyselyn virhemarginaali on kuitenkin kolme ja puoli prosenttiyksikköä, ja Helsingin kokoomuksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Pekka Majuri toteaakin, että käytännössä vihreät ja kokoomus ovat pääkaupungissa tällä hetkellä tasoissa.

Hän sanoo, ettei ole yllättynyt kyselyn tuloksista, kun huomioi sen, että vihreät on yleisesti ollut nousussa suurissa kaupungeissa, myös Suomessa.

Kokoomuksen laskua Majuri selittää sillä, että kokoomuksen kannatus Helsingissä on aina ollut sidoksissa puolueen valtakunnalliseen kannatukseen.

– Toki Helsingissä on myös tehty isoja päätöksiä, joissa kannattajien mielipiteet ovat vähän hajonneet. Sama koskee kyllä vihreitäkin.

Perussuomalaiset laskussa – "Vaaleihin vielä neljä kuukautta"

Perussuomalaisten kannatus Helsingissä oli joulukuussa tehdyssä kyselyssä tasan kuusi prosenttia. Pudotusta olisi 3,4 prosenttiyksikköä.

Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Raatikainen ei ole luvuista huolissaan. Hän huomauttaa, että puoluekannatuskyselyt ovat ennenkin heitelleet perussuomalaisten kohdalla.

– Vaaleihin on vielä neljä kuukautta. Luulen, että nuo numerot nousevat tuosta äkkiä, kun päästään vauhtiin.

Yle ei tavoittanut perussuomalaisten valtakunnallista puoluejohtoa kommentoimaan puoluekannatusmittausta.

Kyselyyn vastasi 948 helsinkiläistä, ja heistä puoluekantansa kertoi 71,5 prosenttia.