Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ylistää virassa olevaa kollegaansa Venäjän presidentti Vladimir Putinia ”erittäin fiksuksi”. Trumpin kiitokset liittyvät Putin päätökseen olla vastaamatta Yhdysvaltain torstaina määräämiin uusiin pakotteisiin ja venäläisdiplomaattien karkotuksiin.

Putin tuomitsi perjantaina Yhdysvaltain uudet pakotetoimet Venäjää vastaan, mutta ilmoitti ettei Moskova aio toteuttaa vastatoimia karkottamalla amerikkalaisia diplomaatteja.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov oli jo ilmoittanut karkotusaikeista, mutta Putin presidenttinä kumosi ne.

– Olen aina tiennyt hän oli hyvin älykäs!, Trump twiittaa.

Trump ei ole halunnut arvostella Putinia, eikä ole halunnut kommentoida Yhdysvalloissa olleita epäilyjä Venäjän kytköksistä vaalihakkerointiin. Hän aikoo kuitenkin tavata ensi viikolla Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisia, mutta ilmoitti samalla kertaa, että on aika mennä eteenpäin.

Lähteet: AP, AFP