Yhdysvaltojen päätös helpottaa aseavun antamista Syyrian kapinallisille on vihamielinen teko, Venäjän ulkoministeriö sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Venäjän ulkoministeriön mukaan aseapu uhkaa suoraan Venäjän taistelulentokoneita ja sotilaita Syyriassa. Ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan mukaan aseet voivat päätyä nopeasti islamististen ryhmien käsiin.

Zaharovan mukaan Barack Obama yrittää vaikeuttaa kansainvälistä tilannetta ennen Donald Trumpin astumista virkaansa tammikuussa. Obama pyrkii hänen mukaansa sitomaan Trumpin kädet Yhdysvaltojen uudella puolustusbudjetilla.

Venäjän mukaan puolustusbudjetti on suunnattu Venäjää vastaan, sillä se pyrkii parantamaan Yhdysvaltojen kykyä torjua ydinohjuksia. Tämä horjuttaisi maiden ydinaseiden välillä vallitsevaa tasapainoa.

Yhdysvaltojen hallinto päätti joulukuussa vähentää Syyrian kapinallisille annettavan aseavun rajoituksia. Yhdysvallat tukee Syyriassa kapinallisia, kun taas Venäjän joukot ovat taistelleet presidentti Bashar Al-Assadin hallituksen rinnalla.

Venäjä on kertonut aikovansa parantaa ydinaseiden iskukykyä ohjuspuolustusjärjestelmien läpi. Donald Trump puolestaan kertoi Twitterissä, että Yhdysvaltojen on kasvatettava ydinasekykyään, kunnes "maailma tulee järkiinsä."

Lähteet: Reuters, Tass