Moskova pitää väitteitä Venäjän hakkeroinnista tyhjänä puheena, kirjoittaa uutistoimisto Ria novosti viitaten presidentti Vladimir Putinin lausuntoon asiasta.
Yhdysvaltalainen uutiskanava NBC kertoi torstaina Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten uskovan, että Putin oli itse mukana Yhdysvaltain presidentinvaalien hakkeroinnissa.
Venäläisen televisiokanava Ren tv:n verkkosivuilla NBC Newsin juttuun viitataan lainausmerkeissä ”informaationa”, joka olisi tullut ”luotettavista diplomaattilähteistä”. Ren tv ilmaisee näin epäilynsä tietojen luotettavuudesta ja kirjoittaa kohun olevan osoitus länsimaiden Venäjän vastaisesta hysteriasta.
Monet venäläiset tiedotusvälineet lainaavat Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin lausuntoa, jossa hän sanoo hakkerointisyytöksiä perättömiksi.
Todisteet puuttuvat
Samoin tiedotusvälineet poikkeuksetta huomauttavat, ettei ole mitään näyttöä Venäjän puuttumisesta Yhdysvaltojen vaaleihin.
Uutistoimisto Tass kirjoitti jo alkuviikosta, että Yhdysvaltojen Kansallisen tiedustelupalvelun johtaja James Clapper on kyseenalaistanut tiedustelupalvelu CIA:n lausuntoja Venäjän vaikutuksesta Donald Trumpin valintaan.
Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja gazeta julkaisi torstaina lehden ulkomaanosaston päällikön Jevgeni Šestakovin kolumnin Venäjän väitetystä vaikutuksesta kansainvälisiin tapahtumiin kuten Brexitiin ja Yhdysvaltojen vaaleihin.
”Myytti Venäjän kaikkivaltiaasta salaisesta palvelusta jatkaa kasvamistaan”, Šestakov kirjoittaa. Hän pitää CIA:n tietoja Venäjän vaikutuksesta Yhdysvaltojen vaaleihin naurettavina ja väitteinä ilman todisteita.
Šestakovin mukaan puhetta Moskovan pahamaineisesta kaikkialle ulottuvasta kädestä tarvitsevat ne, jotka vastustavat yhteiskunnallisia muutoksia.
Tiistaina 13. joulukuuta Ria novosti kirjoitti, että on naurettavaa pitää Yhdysvaltoja niin haavoittuvaisena, ettei maassa olisi kykyä vastustaa yrityksiä murtautua sen tärkeisiin tietojärjestelmiin.
Putinin ja Trumpin suhde on arvoitus
Edelleenkään kukaan ei voi tietää, millaisiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän väliset suhteet todella muodostuvat Donald Trumpin aloitettua pestinsä presidenttinä.
Vaikka yleisesti ajatellaan Putinin olevan tyytyväinen Trumpin valintaan, hän ei itse ole vieläkään sanonut sellaista. Putin on todennut, että Venäjä on valmis yhteistyöhön Yhdysvaltojen uuden hallinnon kanssa, mutta samalla sanonut, ettei siitä tule helppoa.
Myös Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov haluaa jarruttaa innostusta uudesta tilanteesta. Hänen mukaansa ei kannata unelmoida nopeasta muutoksesta kansainvälisessä asetelmassa.
– Venäjä ja Yhdysvallat ovat tärkeitä suurvaltoja, jotka johdonmukaisesti seuraavat omia linjauksiaan ja puolustavat omia intressejään, hän sanoi Rossiskaja gazetalle 13. joulukuuta.
Peskovin mukaan edes Yhdysvaltojen tulevan ulkoministerin Rex Tillersonin tunnetusti läheiset suhteet Venäjään eivät takaa maiden lähentymistä.
Voi siis olla niinkin, että Venäjän mahdollinen puuttuminen Yhdysvaltojen vaalitulokseen ei johda mihinkään hyvään Venäjän kannalta.