Yhdysvaltain tuleva presidentti on amerikkalaismedioiden mukaan valinnut hallintonsa sisäministeriksi montanalaisen kongressiedustajan Ryan Zinken. Virallista tiedotetta valinnasta ei ole vielä annettu, mutta Trumpin avustajien mukaan Zinke olisi valittu tehtävään ja hän olisi suostunut siihen.

Zinke on entinen merijalkaväen eliittijoukkojen upseeri. Hän oli myös Trumpin kannattaja presidentinvaaleissa.

55-vuotias Zinke valmistui Oregonin yliopistosta, jossa hän teki tutkinnon geologiasta. Lisäksi hänellä on maisterintutkinto liiketoiminnan rahoituksesta ja globaali johtajuudesta San Diegon yliopistosta.

Zinke tapasi Trumpin maanantaina.

- Presidentiksi valitulla Donald Trumpilla ja minulla oli hyvin positiivinen tapaaminen, jossa keskustelimme laaja-alaisesti Montanan asioista. Olemme molemmat hyvin toiveikkaita tulevaisuuden suhteen, Zinke kommentoi tapaamisen jälkeen.

Yhdysvaltojen sisäministeri vastaa muun muassa kansallispuistojen ja valtion maiden hallinnoinnista. Sisäisestä turvallisuudesta vastaavan kotimaan turvallisuusministerin pestiin Trump on valinnut entisen merijalkaväen kenraalin John Kellyn.

Lähteet: AP