Eduskunta keskusteli pitkälle yöhön venyneessä täysistunnossaan terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolakien muuttamisesta. Illan kolmas täysistunto, jossa päivystysasian käsittelyä jatkettiin, alkoi maanantain ja tiistain välisenä yönä hieman ennen puoltayötä.
Lopulta asian käsittely keskeytettiin hieman puolenyön jälkeen ja täysistunnossa siirryttiin seuraaviin asioihin.
Toistaiseksi on vielä epävarmaa, kuinka päivystyskysymyksen käsittelyä jatketaan.
Ennen asian käsittelyn keskeyttämistä RKP:n kansanedustaja Joakim Strand esitti Merja Mäkisalo-Ropposen (sd.) kannattamana asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Suurimmat näkemyserot liittyvät kielellisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen, jos laajaa ja ympärivuorokautista päivystystä ei järjestetä Vaasassa.
Asian tiimoilta pidettiin runsaasti puheenvuoroja jo ennen keskeytystä, ja myös asian pöydälle jättämisestä äänestettiin illan toisen täysistunnon päätteeksi: oppositiopuolue RKP:n kansanedustaja Mats Nylund ehdotti, että asia oltaisiin jätetty pöydälle ensi helmikuuhun asti. Hallituspuolue keskustan kansanedustajan Hannakaisa Heikkisen (kesk.) vastaehdotus asian käsittelyn jatkamisesta seuraavassa täysistunnossa, eli heti samana iltana, voitti kuitenkin äänestyksen jälkeen.
Hallitus on esittänyt, että laaja, ympärivuorokautinen päivystys keskitetään kahteentoista keskussairaalaan. Vaasan ja Seinäjoen seudulla se tarkoittaisi sitä, että Vaasan seudun laajasta päivystyksestä vastaisi jatkossa Seinäjoki.
RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson kritisoi puheenvuorossaan muun muassa hallituksen halua keskittää palveluja:
– Päivystysuudistuksen myötä etäisyydet lähimpään päivystävään sairaalaan pitenevät ja kiireellisen hoidon saanti ajoissa vaikeutuu. Tämä on paradoksaalista, kun ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen päätavoitteen, eli kansalaisten yhdenvertaisen hoidon ja hoivan turvaamisen koko maassa.
– Miten kansalaisten yhdenvertaisuus paranee, jos palveluita keskitetään ja etäisyydet lähimpään sairaalaan pitenevät? Henriksson kyseenalaisti illan toisessa täysistunnossa pitämässään puheenvuorossa.