Pääministeri puhui taloudesta

Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että Suomen talous on alkanut kasvaa.

Sipilän mielestä taloudesta on nyt paljon hyviä uutisia. Esimerkiksi työttömyys vähenee, ja Suomesta myydään tavaroita ulkomaille enemmän kuin vähän aikaa sitten.

Pääministeri Sipilä puhui taloudesta, kun hän tapasi taloustoimittajia torstaina.

Vastaanottokeskuksia suljetaan

Suomessa suljetaan vastaanottokeskuksia.

Vastaanottokeskuksia on nyt noin 80. Monet niistä suljetaan, koska turvapaikanhakijoiden määrä pienenee.

Vastaanottokeskuksissa asuu nyt noin 17 000 turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoita tulee Suomeen kuitenkin enää vähän. Tänä vuonna uusia turvapaikanhakijoita tulee enää noin 6000.

Maahanmuuttovirasto päättää pian, mitkä vastaanottokeskukset suljetaan. Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen joulukuun aikana.

Niinistö ja Trump keskustelivat

Suomen presidentti Sauli Niinistö on keskustellut puhelimessa Donald Trumpin kanssa. Trump on USA:n seuraava presidentti. Trump aloittaa presidentin tehtävässä tammikuussa.

Niinistö ja Trump keskustelivat Suomen ja USA:n suhteista. Keskustelun aiheena oli myös Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Trump pyysi, että Niinistö välittää terveiset suomalaisille. Trump sanoi, että suomalaiset ovat hienoa kansaa.

Suomalaisen musiikin päivää vietettiin

Torstaina on vietetty Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää.

Sibelius on Suomen kansallissäveltäjä. Hän on kuuluisin suomalainen säveltäjä myös ulkomailla.

Sibelius syntyi joulukuun 8. päivä vuonna 1865. Siksi suomalaisen musiikin päivää vietetään 8. joulukuuta.

Helsingin Senaatintorilla järjestettiin torstaina laulutapahtuma Sibeliuksen kunniaksi. Tapahtumassa ihmiset lauloivat yhdessä Sibeliuksen lauluja. Laulajia oli monta sataa.

Tupakka tappaa

Tupakointi on vaarallista, vaikka ihminen polttaa tupakkaa vain vähän. Jo yksi tupakka päivässä voi lyhentää elämää. Tieto on uudesta tutkimuksesta.

Suomessa miesten tupakointi on vähentynyt. Naiset tupakoivat yhtä paljon kuin 30 vuotta sitten. 17 prosenttia miehistä ja 14 prosenttia naisista polttaa tupakkaa joka päivä.