Olen huomannut, kuinka nuoret istuvat koulun käytävillä kerta toisensa jälkeen yksin – älypuhelin ainoana kaverinaan. Koulussani viime keväänä tehdyssä tutkimuksessa noin kuusi ja puoli prosenttia opiskelijoista koki, ettei ole löytänyt koulusta lainkaan kavereita. Myös noin viisi ja puoli prosenttia koki, etteivät koulukaverit ole juurikaan tärkeitä. Olen yhdistänyt mielessäni tutkimustulokset sekä käytävillä istuvat nuoret; aikaansa yksin viettäviä nuoria on silmiinpistävän paljon.

Oikeasti on huomattava ero siinä, onko yksin vai yksinäinen. Ne todella ovat kaksi täysin eri asiaa, joista yksinäisyys on paljon vakavampaa. Yksinäisyys eristää sosiaalisista suhteista, ympäristöstä ja pidemmän päälle myös yhteiskunnasta. Yksinäisyyteen ei myöskään aina voi itse vaikuttaa. Puolestaan yksin voi olla myös silloin tällöin, kun itse kukin tahtoo. Minäkin olen usein yksin, mutta en silti ole yksinäinen.

On monia eri tapoja olla yksinäinen. Voi olla eristäytyneitä vanhuksia, joiden luona kukaan ei käy kylässä. Monet yksinäiset vanhukset ovat hyvin puheliaita ja iloisia omia itsejään, silloin harvoin kun saavat keskusteluseuraa. Heidän vanhuudenpäiviään olisi helppo meidän nuorienkin piristää. Kenenkään ajasta ei olisi paljon pois käydä vaikkapa paikallisessa vanhustentalossa juttelemassa kymmenen minuuttia vanhuksille.

Torjutut yksinäiset ovat nuorten keskuudessa varmaan yleisimpiä yksinäisiä. He ovat niitä, joille muut kääntävät selkänsä kaikesta huolimatta. Myös tällaisen yksinäisyyden huomioiminen on tärkeää, ja kaikkien tulisi yhdessä tehdä jotakin torjumisen välttämiseksi. Itse olen viime aikoina oppinut paljon hyviä, uusia opetuksia elämästä. Yksi niistä on, ettei heikointa jätetä koskaan yksin. Monesti torjuttu nuori on todellisuudessa myös heikoin ja ujoin. Älkää jättäkö tällaista nuorta yksin vaan menkää rohkeasti keskustelemaan. Älkää luovuttako ja todetko ”no ei sitten”.

Toinen tärkeä oppi, jonka olen kuullut viime aikoina, on, ettei rikkaus ole lainkaan rahaa. Todellinen rikkaus on hyväsydämisyyttä ja toisista välittämistä. Tätä rikkautta myös yksinäisten tulisi kokea. Heistä tulisi välittää ja heidät tulisi irtaannuttaa yksinäisestä maailmastaan. Se on meidän kaikkien työ, joka meidän täytyy yhdessä tehdä. Ehkä joku kokee, ettei tarvitse seuraa, mutta todellisuudessa meistä jokaisesta löytyy inhimillinen halu jakaa omaa elämäänsä jonkun toisen kanssa.

Anni Karhunen, Lapinlahden lukion ja Kuvataidelukion Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatus-hanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.