Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ehti kampanjansa aikana tuottaa sen verran kohulausuntoja ja skandaaleja, että useat johtavat republikaanit ottivat häneen etäisyyttä.
Ristipaineet näkyivät vahvasti jo Clevelandin puoluekokouksessa, joka vahvisti Trumpin ehdokkuuden. Muun muassa entiset republikaanipresidentit isä ja poika Bush loistivat poissaolollaan.
Kongressin edustajainhuoneen republikaaninen puhemies Paul Ryan joutui jatkuvasti tasapainoilemaan Trumpin skandaalien aiheuttaman suuttumuksen ja tämän silti nauttiman kansansuosion ristipaineessa.
Vaalivoitto kuitenkin kummasti sovittelee riitoja.
Republikaanit hallitsevat nyt Valkoista taloa, kongressin molempia huoneita ja vahvistivat asemiaan myös osavaltioiden johdossa. Suurempi kriisi onkin nyt demokraattien leirissä.
Kuivin jaloin Washingtonin suossa?
Kampanjansa aikana Donald Trump esiintyi koko Washingtonin eliitin vastustajana ja on sanonut kuivattavansa korruption suon.
Nyt poliittisesti kokematon Trump tarvitsee kuitenkin näitä samoja kokeneita sisäpiiriläisiä luoviakseen Washingtonin suossa.
Itse asiassa presidentti Trump ja kongressin republikaanit ovat toisistaan pääsemättömissä, jos he haluavat toteuttaa vaalilupauksensa.
Tärkeiden republikaanipoliitikkojen julkinen irtisanoutuminen Trumpin kampanjasta tuottaa vielä heille ongelmia, arvioi Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo Oulun yliopistosta.
– Jännittävää on nähdä, kuinka he luovivat Trumpin presidenttiyden aikana hänen poliittisten aloitteidensa suhteen. Vielä kiinnostavampaa on nähdä, millaisia aloitteita Trump presidenttinä varsinaisesti aikoo kongressille tehdä, Helo pohtii.
Republikaaneilla on paljon voitettavissa: He voivat ryhtyä purkamaan vihaamaansa Obaman terveydenhuoltouudistusta, alentaa verotusta ja valita korkeimpaan oikeuteen konservatiivisia tuomareita.
Dynaamisuutta vai lamaannusta?
Yhteiselosta ei välttämättä tule helppoa, mutta toisaalta Trumpin johtamistyyliä presidenttinä voi vielä vain arvailla. Trumpilla ei ole taustaa politiikassa, jossa toiminta on kovin erilaista kuin bisneksessä.
– On mahdollista, että Trump liikemiehenä lähestyy asiakysymyksiä täysin pragmaattisesti ja voi aloitteillaan tuottaa kongressin puoluepolitiikkaan uutta dynamiikkaa, kenties puoluerajat ylittäviä liittoutumia yksittäisten kysymysten ratkomiseksi, Helo pohtii.
Helo arvioi, että Trump haluaa aidosti muuttaa pysähdyksissä olleen poliittisen järjestelmän dynaamiseksi muutosvoimaksi.
Eri asia on, mitä Trump oikeasti aikoo saavuttaa.
– Toinen mahdollinen poliittinen seuraus voi olla liittovaltion täydellinen halvaantuminen ja sen vallan väheneminen entisestään.
Vastapuoli pelottaa
Yhdysvaltain poliittista kahtiajakautumista kuvastelee se, että Pew-tutkimuslaitoksen taannoisessa kyselyssä demokraattien kannattajista 55 prosenttia sanoo republikaanipuolueen pelottavan heitä, kun taas 49 prosenttia republikaanien kannattajista ilmoitti pelkäävänsä demokraattipuoluetta.
Millainen on Trumpin puolue?
Suuri kysymys on, mitä trumpismi merkitsee republikaanipuolueen identiteetille. Trumpin oikeistopopulismi on monessa suhteessa republikaanien valtavirran vastainen.
Varsinkin Trumpin avoin flirttailu äärilaidan oikeistovirtausten, erityisesti niin sanotun Alt-right-liikkeen, kanssa on puolueen kannalta vähintäänkin hankalaa.
Uskonnolliseen oikeistoon Trumpilla ei sen sijaan ole erityisen tiivistä suhdetta.
Kristilllisiä konservatiiveja epäilyttää jo sekin, että Trumpin kannat aborttiin ovat heiluneet reunasta reunaan.
– Näyttäisi jo vaalikampanjankin perusteella siltä, että suorasti uskonnollinen retoriikka ja siihen nojaava politiikanteko jää entistä enemmän sivuraiteelle liittovaltiotasolla, dosentti Ari Helo arvioi.
Kuoriutuuko Trumpista pragmaatikko?
Trump on ollut vahvasti eri linjoilla republikaanien valtavirran kanssa vapaakauppasopimuksista ja on ainakin puheiden tasolla myös vastustanut leikkauksia sosiaaliturvaohjelmiin.
Ari Helo kuitenkin katsoo, että liikemiehen valinta presidentiksi on lopulta suuri voitto republikaanipuolueen libertaarisiivelle, jolle tärkeintä on aina ollut markkinavapauden vaaliminen Yhdysvaltain sisämarkkinoilla.
– Trumpin puheiden valossa Yhdysvallat ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa kovinkaan kiinnostunut maailmanmarkkinoiden vapauden edistämisestä. Näissä arvioissa tosin kannattaa olla varovainen, markkinaliberaalilla ajattelulla tulee todennäköisesti olemaan paljon sanansijaa tulevassa hallinnossa, Helo arvioi.
Jo teekutsuliike painosti puolue-eliittiä
Maltillisille republikaaneille Obaman hallituskausi ei ole ollut helppo.
Obaman vaalivoiton vastareaktiona noussut konservatiivinen Teekutsuliike (Tea Party) on ollut puolueen perinteiselle eliitille vaikea otus hallittavaksi.
Liikkeellä oli takanaan oikeistolaisten liikemiesten, erityisesti Kochin veljesten, vankka rahoitus ja tehokas verkosto.
Teekutsuliike mobilisoi valkoisen alemman keskiluokan tyytymättömyyden hallitsevaan eliittiin. Liike toimi tehokkaana painostusryhmänä, joka ajoi republikaaneja kongressissa hyvin periksiantamattomaan jarrutuspolitiikkaan suhteissa Obaman hallintoon.
Kochin veljekset eivät tukeneet Trumpia, mutta Trump puhutteli kampanjassaan teekutsuliikkeen ruohonjuuritasoa.
Linjanmuutos ei realisoitunut
Kun republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney hävisi vuonna 2012 istuvalle presidentille Barack Obamalle, republikaanien kansallisen komitean puheenjohtaja Reince Priebus tilasi raportin puolueen tulevaisuudennäkymistä.
Raportin mukaan puolue ei voi jatkuvasti luottaa siihen, että vaalit ovat voitettavissa lähinnä valkoisen väestönosan äänillä.
Raportti kehotti republikaaneja ottamaan huomioon väestörakenteen muutoksen. Valkoisten suhteellinen osuus väestöstä pienenee. Väestökehityksen pelättiin suosivan demokraatteja.
Erityisesti raportti kehotti puoluetta lähestymään latinoäänestäjiä ja siksi reivaamaan maahanmuuttopolitiikkaansa avoimempaan suuntaan.
Pyrrhoksen voitto?
Trump kuitenkin kulki kampanjassaan monin paikoin raportin johtopäätöksiä vastaan.
Trump onnistui energisoimaan vaaliuurnille globalisaation kolhuista ja maahanmuutosta ahdistuneen valkoisen väestönosan, kun taas Hillary Clinton ei saanut latinoja, mustia ja nuoria vaaliuurnille yhtä tehokkaasti kuin Barack Obama.
Toisin kuin ennakoitiin, väestörakenteen muutos ei ratkaissutkaan vuoden 2016 vaaleja.
Tulevaisuus näyttää, oliko tämä republikaanipuolueelle Pyrrhoksen voitto, jossa puolue menetti pitkäksi aikaa mahdollisuuden laajentaa äänestäjäpohjaansa.
USA:n presidentinvaaleihin liittyvät jutut löydät täältä.
Haluatko tietää, millainen on Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump? Lue Trumpin henkilökuva tästä.
Presidentin muistilista – Mitä Trump on luvannut hoitaa heti?