Trump ja Obama

Donald Trump on tavannut presidentti Barack Obaman Valkoisessa talossa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Trump ja Obama tapasivat kahdestaan.

Republikaanipuolueen Trumpista tulee USA:n uusi presidentti, koska hän voitti vaaleissa demokraattien Hillary Clintonin.

Trump aloittaa USA:n presidenttinä tammikuun 20. päivä.

USA:n mielenosoitukset

Osa amerikkalaisista on vihaisia Donald Trumpin voiton takia.

Ihmiset osoittivat mieltä Trumpia vastaan esimerkiksi New Yorkissa ja Washingtonissa. He ovat suuttuneet Trumpille, koska Trump on puhunut pahaa esimerkiksi meksikolaisista maahanmuuttajista. Trump sanoi vaalitaistelun aikana, että hän rakentaa muurin Meksikon ja USA:n rajalle, niin että laiton maahanmuutto loppuu.

Kestää ehkä kauan, ennen kuin amerikkalaiset unohtavat vaalitaistelun riidat.

Suomalainen oikeussali

Suomalainen oikeussali on asiallinen paikka. Siellä ei käyttäydytä samalla tavalla kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa.

Tuomari ei saa olla tunteellinen. Tuomari Asko Nurmi sanoo, että tunteellinen tuomari on yhtä huono asia kuin juoppo kirurgi.

Myös muiden pitää käyttäytyä oikeudessa asiallisesti. Esimerkiksi kasvot saa peittää vain silloin, kun kuvaajat ovat paikalla. Heti kun kuvaajat poistuvat ja oikeudenkäynti alkaa, huppu tai lehti pitää ottaa pois kasvojen edestä.

Veteraanien villasukat

Monet suomalaiset kutovat nyt villasukkia veteraaneille. Idea syntyi Facebookissa.

Veteraanit olivat Suomen armeijan sotilaita yli 70 vuotta sitten, kun Suomessa oli sota. Viimeiset veteraanit ovat jo tosi vanhoja.

Facebook-ryhmän perustaja Jaana Willman sanoo, että sukkalahjalla halutaan kunnioittaa veteraaneja. Tavoite on, että kaikki veteraanit saavat villasukat ensi vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

Tukholman lumisade

Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa on satanut paljon lunta. Lunta on satanut enemmän kuin koskaan ennen marraskuussa.

Lumisateen takia Tukholman tiet ja kadut olivat torstaina tukossa. Aura-autot eivät pystyneet puhdistamaan katuja lumesta, koska kaduilla oli paljon autoja, jotka olivat jääneet lumeen kiinni.

Viranomaiset sanoivat, että tukholmalaisten kannattaa pysyä kotona, jos se on mahdollista. Perjantaina lunta ei enää sada.