Ulkoministeri Timo Soini ennätti eduskuntaan iltapäivällä, kun istunto oli jo alkanut. Aulassa päivystävän median asia ei tullut yllätyksenä, vaikka Soini kiusallaan utelee mitä häneltä tällä kertaa halutaan kysellä. Trumpin puhe saa vuolaat kehut.

– Luin sen autossa matkalla tänne ja se oli hyvä puhe. Sellainen, joka voittajan kuuluukin pitää. Kiitellä kampanjaväkeä ja vähän vastustajaakin, sanoa, että kyllä tästä selvitään ja elämä jatkuu. Hyvä puhe.

Soini kuuluu niihin harvoihin, joita vaalitulos ei – ainakaan hänen omiensa sanojensa mukaan – yllättänyt.

– Ei se yllätä, kun on aika paljon tullut siellä päin liikuttua. Ei yllättänyt brexit ja ei yllättänyt tämäkään. Joskus vähän ihmettelen, miten se aina pääsee yllättämään median ja gallupit, Soini piikittelee.

"Kansa äänesti, pulinat pois"

Soinin ensimmäinen ajatus vaalituloksen selvittyä oli selkeä. Kansa on äänestänyt ja pulinat pois.

Seuraavaksi Soini olettaa, että sekä Yhdysvallat että Eurooppa vetävät nyt vähän henkeä ennen seuraavia askeleita keskinäisissä suhteissaan.

– Trumpilla on nyt 80 päivää aikaa ennen virkaanastujaisiaan. Hän varmaan kokoaa tiimiään, vaikka kyllähän nämä yhteydet tietysti toimivat koko ajan. Itsekin olen jo ollut republikaanituttuihini yhteydessä, Soini paljastaa.

– Tässä voi nyt kappaleen aikaa pohtia sitäkin, miksi republikaanit pyyhkivät pöydän myös edustajainhuoneessa ja senaatissa. Tähän ei käy nyt selitykseksi se köyhä, valkoinen mies, jonka syytä kaikki muka on, Soini tuumii.

"Lunta sataa ja elämä jatkuu"

Suomen ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin Soini ei odota muutoksia. Ne ovat hyvät ja vakiintuneet.

– Mahdolliset muutokset ovat välillisiä. Mitä Natolle tapahtuu, mitä tapahtuu Euroopan unionin ja Yhdysvaltain väleille, mitä tapahtuu kauppapolitiikassa, Soini luettelee.

Ulkoministeri muistuttaa, ettei Suomi ole kovin korkealla Yhdysvaltain asialistalla muutenkaan.

– Suhteet toimivat ja me olemme pieni maa.

– Toivoisin kuitenkin, että nyt kun uusi ulkoministeri nimitetään, Pohjoismaiden ministerit voisivat tavata hänet vaikka yhdessä, Soini toistaa jo aamulla tuloslaskennan loppusuoralla esittämänsä toiveen.

– Lunta sataa ja elämä jatkuu, mutta se jatkuu nyt hieman toisella tavalla. Kyllä tämä vaalitulos Yhdysvaltain ja maailmanpolitiikkaa muuttaa, siitä ei pääse mihinkään, Soini kiteyttää.