Donald Trump on seuraava Yhdysvaltain presidentti

Liikemies Donald Trump on valittu amerikkalaisten uudeksi presidentiksi. Republikaanien ehdokas Trump voitti demokraattien ehdokas Hillary Clintonin Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.

Trump on pitänyt voitonpuheen. Hän sanoi, että kaikkien amerikkalaisten, niin republikaanien kuin demokraattien, pitää yhdistyä. Ilman yhdistymistä amerikkalaiset eivät ole yksi kansa, Trump sanoi.

Trumpin mukaan hänellä on suuri taloussuunnitelma, joka kaksinkertaistaa Yhdysvaltojen talouskasvun.

Kansainväliselle yhteisölle Trump sanoi, että Yhdysvallat suhtautuu reilusti kaikkiin valtioihin.

Trump on herättänyt monenlaisia reaktioita

Donald Trumpin valinta presidentiksi on herättänyt reaktioita maailmalla. Monet sanovat, että Trumpin valinta on riski. Syy on se, että kukaan ei tiedä, kuinka Trump aikoo käyttää valtaa.

Kriitikot sanovat, että Trump ei ole poliitikko vaan rikas liikemies ja tosi-tv-tähti, eikä hänellä ole kokemusta esimerkiksi ulkopolitiikasta. Monet ovat myös huolissaan ihmisoikeuksista ja vähemmistöistä.

Venäjä on tyytyväinen, kun Trump voitti. Euroopan unioni eli EU on kutsunut Trumpin huipputapaamiseen. Indonesian muslimineuvoston edustaja pelkää, että jännitteet kasvavat Yhdysvaltojen ja islamilaisen maailman välillä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on onnitellut Yhdysvaltain uutta presidenttiä. Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että Trumpin valinta oli yllätys, johon hän oli kuitenkin varautunut.

Monet Suomessa asuvat amerikkalaiset ovat pettyneitä Trumpin voittoon. He toivoivat, että demokraatti voittaa. Monet toivoivat Yhdysvalloille myös ensimmäistä naispresidenttiä.

Suomalaiset vastustavat koulutusleikkauksia

Suomalaiset eivät hyväksy koulutuksen leikkauksia. Tiedebarometri 2016 kysyi suomalaisilta suhtautumista tieteeseen ja tutkimukseen. Vastaajat luottavat niihin ja uskovat, että ne hyödyttävät yhteiskuntaa.

Kyselyyn vastanneet ovat sitä mieltä, että koulutusleikkaukset ovat lyhytnäköinen ratkaisu valtion säästöihin. Vastaajat luottavat siihen, että koulutus ja tutkimus pitävät Suomen kilpailukykyisenä.

Lääketiede, teknologia ja ympäristö kiinnostavat eniten. Viihde kiinnostaa vähemmän kuin vuoden 2013 kyselyssä. Luottamus puolueisiin ja eduskuntaan on heikko.