Kahdeksan Yhdysvaltojen-vuotensa aikana Heli Sirviö ei ole nähnyt yhtä outoa sirkusta kuin nämä vaalit ovat.
– Tämä on uuvuttavaa ja naurettavaa, aina tapahtuu vielä joku uusi käänne. Alkaa tuntua siltä, että onneksi tämä on kohta ohi.
Vaalinäytelmän hahmot ovat Sirviön mielestä kiinnostavia, mutta elokuvana he eivät kantaisi senkään vertaa kuin todellisuudessa. Tuloksena olisi b-luokan draamaa, jolle naureskeltaisiin todeten, ettei tuollaista voisi oikeasti olla.
– Tässä draamassa ei ole pahista, vaan kaksi pahista. Täällä asetelma näyttää siltä, että vastakkain on huono ja huonompi. Kampanja on ollut demonisointia ja loanheittoa. Toisesta kaivetaan lokaa, joka tuodaan tarkkaan ajoitetusti esille, että se aiheuttaisi mahdollisimman paljon vahinkoa.
Pohjoismaiseen poliittiseen kulttuuriin tottunutta Sirviötä harmittaa, että asiakysymyksistä ei saa mitään tolkkua. Vaaleja on käyty täysin tunne edellä.
– Kiinnostaisi tietää, mitä ehdokkaat ajattelevat vaikka koulutuksesta tai terveydenhuollosta, mutta itse asiat ovat jääneet aivan jalkoihin.
Clintonia on selvästi valmennettu kuin näyttelijää tuomaan valloittavuutta ärhäkkäänä pidettyyn persoonaansa. Trump taas vaikuttaa siltä, että häntä ei ole kukaan prepannut rooliinsa. Sirviö ei usko vaikutelman pitävän paikkaansa.
– Hän on kuin cowboy, joka huutelee ja se on ollut minulle pettymys, että sellaiselle on tilausta ja kannatusta. Tunnen henkilön, joka tuntee molemmat ehdokkaat yksityiselämässä. Hän on kertonut, ettei kumpikaan ehdokas vastaa lainkaan julkista rooliaan.
Vaalien typistäminen draamaksi on Sirviön mielestä huono juttu.
– Se tylsistyttää ihmismielen. Pelkkään tunteeseen vetoaminen tarjoaa kaiken valmiiksi pureskeltuna laiskalle kansakunnalle.