Jari Mäki Oy on pieni pala Amerikkaa keskellä Etelä-Pohjanmaan lakeuksia. Vieraan toivottavat tervetulleiksi Setä Samuli ja Vapaudenpatsas. Jari Mäen yritys pursuaa yhdysvaltalaisten autojen varusteita, varaosia, country- ja western-tuotteita.
– Amerikkalaisuus tuli kohdalleni televisiota katsomalla. Tähän on kasvettu ja tätä on eletty yli viisikymmentä vuotta. Olisi aika hienoa olla amerikkalainen.
– Haluan toimia yrityksessämme samalla tavalla kuin Amerikassa. Siellä lähes poikkeuksetta kassalla kysytään kuinka olet voinut. Täällä jos myyjä kysyy kuulumisia, tavallinen suomalainen sanoo, että mitä helkuttia se sinulle kuuluu.
– Minua viehättävät Amerikassa vapaus, elämänmeno ja kulttuuri. Amerikka on yrittäjäystävällinen, mahdollisuuksien maa, kertoo Jari Mäki, Koskenkorvan seriffi.
Trump, Mieto ja Kekkonen
Jari Mäen mielestä amerikkalainen haluaa muutosta. Kansa haluaa Amerikan takaisin amerikkalaisemmaksi. Mäki uskoo, että Trump nostaisi presidenttinä USA:n imagoa.
– Kannatan Donald Trumpia, koska hän on voimakas ja rehellisen oloinen mies. Olen verrannut Trumpia Martin Saarikankaaseen ja Juha Mietoon. He ovat kaikki isoja kavereita, joilla on voimakas ääni. Niiden kanssa on helppo olla samaa mieltä.
– Trumpilla on myös hyvin paljon presidentti Kekkosen ominaisuuksia. Trump jaksaa ja pystyy neuvottelemaan niin idän kuin lännen kanssa. Hän tietää kuinka neuvotteluista vedetään kultainen keskitie. Trump tietää kuinka hänen kannattaa tuoda asiat julki, hän ei hissuttele.
Epäuskottava Clintonin emäntä
Koskenkorvan seriffi on lähes päivittäin yhteyksissä rapakon taakse. Myyntipuheluiden lomassa puhutaan myös politiikkaa. Mäki luottaa vahvasti Donald Trumpin voittoon.
– Clintonin emännässä ei ole uskottavuutta. Hänestä löytyy myös epärehellisyyttä ja heikkoutta. Hillary on yrittänyt peitellä tekemisiänsä, siinä on tullut selityksen maku.
Mäki uskoo vakaasti, että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Jos niin käy, vetää seriffi lipun salkoon.
– Villi veikkaus. Trump voittaa 52-48. Jos näin käy, vedän USA:n lipun salkoon ja pistän firman Facebook-sivuille hyvin juhlalliset onnittelut Trumpille, naurahtaa Jari Mäki.
Koskenkorvan seriffi Jari Mäki ja taiteilija Paula Suhonen esiintyvät Perjantain Amerikka-lähetyksessä TV1:ssä kello 21.05 4. marraskuuta 2016.